Viikonlopun vierailut

Viime viikonloppuna vietin "kyläluutailu" päivät.
Lauanaina aloitin ajamalla vuokkoset-areenalle, jossa Paula ja Kaima treenasivat agilityä. Paulalla oli mukana Liekin pentu Likka.
Menin halliin ja Likka oli omassa yksiössään, eli häkissä kentän reunalla.
Tyyppi istuskeli hiiren hiljaa kun me Liekin kanssa raotettiin verhoa. Voi mikä riemu oli  molemmilla kun ne huomasivat toisensa.
Likka otettiin häkistä pois ja melkein heti se yritti kaivautua Liekin mahan alle etsimään maitobaain antimia.
Liekki ilmoitti samantien, että ei muuten ole enää tarjoilua...
Mentiin hetkeksi ulos pienelle lenkille ja otin muut koirat myös matkaan. Kyllä siinä melkoinen härdelli saatiin aikaiseksi, kun jokainen moikkasi ipanaa pienellä riemulla. Ja Likka myös mokkaili jokaista vuoron perään iloisena.
Lopuksi menin vielä hetkeksi katsomaan Paulan ja Kaiman treenailuja ja Likka pääsi takaisin yksiöönsä. Eikä mennyt kuin hetki ja pieni pentu oli kerällä ja nukahti. Hyvä hyvä!

Vuokkosilta jatkoin matkaa Hyvinkäälle. Siellä oli seuraava tapaaminen Allu-pennun kanssa.
Otin autosta vain Liekin ja mentiin pihalle. Allu tuli pian moikkaamaan ja samanlainen riemu repesi Allulla, ei ehkä kuitenkaan Liekillä. Liekki enemmänkin tutki ympäristöä...
Mutta niin se vaan Allukin yritti etsiä maitobaarin antimia, john Liekki jälleen totesi, että ei tipu enää.
Sisällä Allu yritti välillä vähän mielistellä äippäänsä, joka ei nyt ihan kauheasti kakarasta välittänyt.
Enemmän Liekkiä kiinnosti keittiön hajut ja touhotukset :)
Allu oli oikein mukavan oloinen pentu ja asuu oikein mukavassa kodissa.

Sunnuntai aloitettiin myös kyläluutailuilla. Ensimmäisenä matka Inkooseen Liinan ja Freyan luokse.
En oikein tiedä kuka koirista oli eniten riemuissaan, mutta omat koirani vinkuivat autossa jo pari kilometriä ennen perille saapumistamme.
Autosta ne meinasi hyppää ilman lupaa ja sen jälkeen oli kaikilla neliveto täysillä kohti oikeeta ovea.
Ovella vastassa oli erittäin iloinen Liina ja sylissä hiukan ehkä hämmästynyt Freya.
Nappasin Freyan syliini samantien ja sehän innostui valtavasti. Ilo oli molemmin puolista.
Aikuiset koirat moikkasivat toisiaan valtavan iloisina ja pian pääsi Freyakin lattialle touhottamaan.
Liekki oli myös kovin iloinen kohtaamisesta siihen saakka, kunnes Freyakin kokeili josko maitobaarista tulisi evästä.
Inkoosta maka jatkui Helsinkiin ja Lauttasaareen. Siellä asusteli sitten Rudi.
Nyt sai myös maalaiskoira NOx kokea jotain sille ennen näkemätöntä. Rudi asuu kerrostalossa ja sen verran korkealla, että pääsimme matkustamaan hissillä. Eihän NOx ole sellaisessa vielä käynytkään. Onneksi göötit osasivat vielä käyttäytyä ja opastivat NOx:n turvallisesti ja rauhallisesti ovesta sisään ja sitten vaan "aikakoneen" lattialle nätisti istumaan.
Voi jessus taas sitä riemun ja rallin märää, kun pääsimme Rudin kotiovesta sisälle.
Huoneistosta tulikin samantien koirien rallirata.

En voinut kuin todeta että kaikilla pennuilla on erittäin mukavat kodit ja elämä alkanut oikein hienosti.

No... Kun helsigissä olin, niin päätimpä sitten seuraavaksi ajella katajanokalle. Siellä asuu Iines ja Peppi. Tulikäpäliä molemmat. Näitä en ollutkaan yli vuoteen nähnyt.
Melkein ahdisti ajaa keskustassa, kun aika hyvin olen jo maalaistunut vajaassa kolmessa vuodessa. Mutta ilman kolareita selvisin kuitenkin.
Täällä se vasta omituinen riemu repesikin.
Peppiä en ole kovin montaa kertaa tosiaan nähnyt ja edellisestä tapaamisesta oli jo reilusti yli vuosi, mutta tyyppi oli äärettömän iloinen kohtaamisestamme. Lissu sanoi, että ei se tuolla tavalla ketään tervehdi. Voiko se muistaa minut.
No en tiedä, mutta oli se mukava tunne.
Iineshän toki minut muistaa, kun se on meillä ollut aika paljon kylässä ja reissattukin ollaan yhdessä.
Olipa kiva nähdä myös Iinestä ja Peppiä.
Sitten ihan viimeiseksi olin vielä järjestänyt mukavan, mutta haikean tapaamisen laakson kentälle.
Siellä tapasin Smuutin. Smuutti on Savun veli. Ikävä nousi pintaan, mutta oli ihana nähdä Smuutti.
Voi että kuinka se olikin Savun näköinen edelleen.
Pentuna me treffattiin muutaman kerran ja hämmästeltiin kuinka toistensa kopioita ne oli.
No, kyllä mä vielä jokupäivä sen sinisen unelman saan...

Huh, olipa siinä yhdelle viikonlopulle paljon mukavia koiratapaamisia, unohtamatta koirien omistajia :)
Mutta huisin mahtavaa oli!
Seuraavalla kerralla pitää ottaa kamerakin matkaan. Nyt niissä ei vielä niin kamalasti ole muutosta tapahtunut ettäkö olisi ns. mitään kuvattavaa ollut.

Hiljainen viikko

Huomena tulee viikko siitä, kun viimeinenkin pentu vaihtoi kotia. On täällä toisaalta omituisen hiljaista, mutta toisaalta vihdoin palattu "normaaliin"

Silloin kun pennut syntyivät joulukuussa ja jouduin turvautumaan eläinlääkärin apuun, mietin jälleen kerran, että pitäisikö lopettaa kasvattaminen. Kun nuo eläinlääkäriä vaativat synnytykset käyvät oman sydämmen päälle.
Tulikäpälässä kun ei pentuja tehtailla vain pennutuksen ilosta vaan jokainen emäkoira on kovin rakastettu perheenjäsen, jolle ei tahdo käyvän mitään pahaa. Pennutukset kun eivät todellakaan ole millään lailla pakollisia asioita narttukoiran elämässä, niin väkisinkin miettii homman tarpeellisuutta.
Mutta sitten taas jälleen kerran... Kun ammattitaitoinen eläinlääkäri antoi avun, pennut syntyivät kaikki elävinä ja terveinä, emäkoira kärsi ehkä vain vähän, jos ollenkaan ja kotona tuhisi uuden elämän alut. Niin...

Ja kaiken kukkuraksi kun jälleen kerran minulla oli ilo ja kunnia saada uusille Tulikäpälille maailman parhaat kodit joissa uskon ja toivon ja luotan, että pienet koiran alut saavat parhaan elämän rakastettuna perheenjäsenenä ja niistä todella pidetään hyvää huolta, niin en minä nyt ehkä sittenkään vielä lopeta ;)
Kasvattaminen minulle on kuitenkin vain pienimuotoinen harrastus eikä mikään jatkuva pakko tehdä pentuja koiralla kuin koiralla ja haalia lainaksi narttuja sieltä ja täältä, kunhan vaan pentuja saadaan. Joten katsotaan... Ehkä uusia Tulikäpäliä saadaan vielä. Kuitenkin aikaisintaan vuoden kuluttua.

Parasta sen jälkeen kun pennut ovat muuttaneet uusiin koteihinsa on saada kuulumisia kuvien kera pienten pötkylöiden elämästä.
Edu, joka muutti Joensuuhun onkin kunnostautunut mäenlaskussa lumihangissa :)
Mäenlaskun jälkeen koittaakin uni.

 

Tai sitten ei :)

 

 

 

Likka joka muutti Vantaalle, harrastaa myös mäenlaskua.
Ja on aloittanut myös pensaiden tuhoamisen. Hupsis. Ettei vaan olisi täällä opittu "taito"

 

 

Rudi, joka muutti lauttasaareen, on ollut kovin kiltti poika edelleen. Yksin oloakin oli jo totuteltu possunkorvan seurassa ja niin vaan oli korva ollut kiinnostavampi, kuin luota poistuneet ihmiset.
Rudista voisi muuten tulla varsin mainio agilitykoira. Tyyppi oli onnistunut jo hyppäämään sohvallekkin ihan omin avuin. Pomppukapasiteettia siis löytyy :)