Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

 
Oikein Hyvää Joulua kaikille blogia seuranneille.
Ja menestystä vuoteen 2014!
 
 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Messarissa

Viikonloppuna tein jotakin todella historiallista. Olin messukeskuksen näyttelyssä, koira 2013-tapahtumassa.
No siinä itsessään ei ole mitään ihmeellistä, olen siellä ollut usein. Koirien kanssa tai ilman niitä.
Tällä kertaa matkassa oli Liekki ja Freya. Molemmat ilmoitettuna näyttelyyn.
Freya (T.Ilmiliekki) oli junoriluokassa ja Liekki ensimmäistä kertaa veteraaneissa.

Syksyllä kun koirat mukaan ilmoitin, niin piti kyllä hetki makustella, että ilmoitanko Liekin tosiaan nyt veteraaniluokkaan. Sniif. Eihän se mikään veteraani vielä ole... Vasta 8 vuotias.
Nuuskuun verrattuna vasta puolivälissä elämäänsä ;)

Itse näyttelyssä ja koirien esittämisessä ei tosiaan ole mitään ihmeellistä, mutta mun vaatetuksessa sitä vastoin oli. Meitsi oli ostanut hameen. Ja kaiken lisäksi tepastelin se hame päällä näyttelykehässä. Ihan siis julkisella paikalla. Huh!
Meinasin fb:ssä mainita lauantaina illalla, että aamuksi göötti-kehän laidalle jos haluaa nähdä mut hame päällä. Mutta en sitten viitsinyt, kun en vielä silloin ollut asiasta ihan niin varma.
No mutta... Ei se nyt niin kamala ollutkaan. Saatan sen hameen laittaa päälle toistekkin ;)
Kerrottakoot nyt että mä kuulun niihin tyyppeihin joiden vaatevarastoon ei hameet tosiaankaan kuulu. Tai siis aiemmin ei kuulunut... Mikälie iskenyt... Neljänkympin kriisi tai jotain :) (Siihen on kyllä vielä onneksi aikaa...)

No mutta...Itse näyttelyssä Freya ja Liekki saivat oikein hyvät arvostelut. Molemmissa oli paljon hyvää eikä juurikaan mitään negatiivista. Kummatkin saivat laatuarvostelussa ERI:n ja olivat luokassaan neljänsiä. Mutta kumpikaan ei saanut SA:ta. Liekin arvostelussa oli hienoa, kun se alkoi sanoilla: 8-vuotias, super kunnossa... :) ja loppuun vielä kauniit sanat: ystävällinen luonne. <3
No, onhan se. Noita molempia.
Paikalla oli myös Freyan sisko Likka (T.Pistoliekki), joka myös junnuluokassa sai ERI:n, mutta ei sijoittunut.
Kaikki Tulikäpälät esiintyivät hienosti ja näyttelypaikalla käyttäytyivät myös oikein mallikkaasti, joten olen kasvattajana ihan tyytyväinen. Hyvin se meni :)

Tästä innostuneena suunniteltiin heti Freyan velipojan omistajan kanssa vähän ulkomaan reissuja, joten helmikuussa mennäänkin sitten tallinnaan näyttelyyn. Lähdetään nyt sitten kokeilemaan josko vaikka saataisiin junioreille sertejä naapurimaasta.
Ja koska yksi serti ei vielä riitä mihinkään niin sitten heti maaliskuussa uudestaan.
Joten jos nyt joku halajaa mukaan reissuun, niin huutaa hep!
Helmikuussa näiden junnujen matkaan tulee myös Elsa kilpailemaan narttujen "aikuisten" sertistä ja cacibista. Maaliskuussa reissuun lähtee Liekki kilpailemaan veteraaniserteistä.
Joten etenkin noita cacibin ja "aikuisten" sertien havittelijoita otetaan mielellään matkaan mukaan.

******************************

Saaran juoksua alan jo vähän niinkuin odottelemaan, varsinkin kun Hallausvan kenneliin syntyi reilu viikko sitten 7 pentua, joiden isänä on myös Fennican William. Joka siis tulee olemaan meidänkin pentujen isä. Kiva seurata niiden pentujen kasvua. Ja etenkin pentujen värit minua kiinnostaa suuresti.
No, toisaalta Saaran juoksu pitäisi tulla vasta lähempänä tammikuun loppua, eli ei nyt ihan vielä.

No, tässä kai ne tärkeimmät taas vähään aikaan...