Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

tiistai 18. marraskuuta 2014

Porukalla paimenessa

Pienimuotoiset Tulikäpälä-treffit pidettiin Somerolla paimennuskoulu Woollandiassa.
Paikalle saatiin vaivaiset 5 Tulikäpälää + kaksi melkein Tulikäpälää ja tietysti sitten Häkä.

Tällä kertaa paimennettavina oli nuoria ja "liukkaita" lampaita mutta oman haasteen asetti ahdas sisätila, jossa harjoitukset suoritettiin.
Jokainen koira pääsi päivän aikana lampaille kahteen kertaan.
Olipa huikean hienoa nähdä, että jollain tapaa jokaisella göötillä oli jonkinlainen aavistus, että mitä niiden kuuluisi tehdä.
Niinpä jokainen koira pystyttiin päästämään kokonaan hihnastaan irti ilman että ketään vahingoitettiin tms.
Suurin ongelma taisikin olla meissä ihmisissä kun ei ihan pysytty koirien vauhdissa mukana ja oltiin vähän niinkuin väärässä paikassa jatkuvasti :)

Olin myös todella hämmästynyt ja iloinen omasta Häkästäni. Hertsileijaa minkälainen pieni paimenkoira se jo onkaan! Huh!
Ero gööttien työskentelyyn oli silmin havaittavissa ja kouluttajakin kehaisi, että onpa se rohkea ja määrätietoinen pieni kaveri. Ja että siitä saisi kyllä helposti hyvän lammaspaimenen... vau!
Mutta ikävä kyllä Häkän paimennukset rajoittuu silloin tällöin kokeilemiseen.

Harmittavasti paikassa on nykyään videokuvaus kielletty ja koska oltiin sisällä, oli kuvien saaminenkin mahdotonta joten mitään dokumentoitavaa muistoa ei päivästä saatu. Todella harmi.
Mutta jospa päästäisi ensi kesänä uudestaan ja silloin ulos vähän isommalle aitaukselle ja isomman lammaslauman kanssa kokeilemaan.
Ainakin Häkän kanssa pitää päästä :)


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Synttärionnea!

Ensimmäinen Tulikäpälän pentue täyttää tänään jo huimat 9-vuotta.
Hurjan paljon Onnea ja rapsutuksia kaikille ihanille.


Tulikäpälän Palomies "Leevi"
 

Tulikäpälän Kulovalkea "Tuisku"
 

Tulikäpälän Tulitaistelija "Iines"
 

Tulikäpälän Pikku-Liekki "Liekki"
 

 
Sekä kaikki yhdessä ihanan Disan kanssa <3





 
 
 
*****************************************
 
Viikko takaperin käytiin uusimpien Tulikäpälien kanssa pentunäyttelyssä messukeskuksessa.
Uroksissa hurjan komeasti menestyi Tulikäpälän Tauno Tuhopolttaja "Tuho"
Ensin pienempien pentujen ykkönen kera KP:n, sen jälkeen PU-1 ja lopulta VSP. Ihan mahtavaa! Mutta onhan se komea :)
 

Kuva: Jenna Kervinen
 
 
Narttupennuissa sain itse kunnian esittää Tulikäpälän Tintti Tulentekijän "Siirin" joka voitti upeasti pienemmän narttupennut saaden myös KP:n (ainoana luokassaan).
Kolmanneksi sijoittui Tulikäpälän Isa Ilotulite "Sissi" ja neljänneksi Tulikäpälän Taiga Tuliraketti "Taiga"
Luokassa oli huikeat 6 pentua joten ihan mahtavasti meni :)
Lopulta Siiri oli vielä PN-2.
Kasvattaja luokassa ei menestystä tullut vaikka yksilöarvostelut menikin upeasti.
Mutta hienoa kun pääsitte paikalle! Kiitos ja onnea vielä etenkin Carita & Tuho.
 
Samassa näyttelyssä oli myös Häkä... :)
Sen kanssa oli kiva käydä pyörähtämässä kehässä vaikka tiesinhän jo alun alkaen, että se on aivan liian pieni.
Mutta muutoinhan se on ihan sievä ja hyvärakenteinen.
Tuomarin ilme olikin näkemisen arvoinen kun nostin Häkän pöydälle tarkempaan syyniin.
Hän myös mittasi Häkän ja kysyinkin, että paljonko sait ja vastaukseen 28cm naurahdin, että mina olen saanut puoli senttiä enemmän :)
Eipä tullut sitten menestystä. En kyllä odottanutkaan...
 

Kuvaaja: Heidi Ruoho