Superviikonloppu

Tämmöistä ei tapahdu kovinkaan usein...

Lauantaina olin ilmoittanut Häkän kisoihin Lietoon neljälle radalle.
Tarkoitus oli alunperin kisata vain sunnuntaina, mutta viimehetkellä ennen ilmoittautumisen loppumista päätin kuitenkin lähteä jälleen Lietoon...
Aamun ensimmäinen rata oli Luomalan Henkan agilityrata.
Koko edellisen viikon olin jännittänyt vain keinun suoritusta ja kappas, sehän puuttui täältä nyt kokonaan.
Rata alkoi hyvin ja loppuikin melkein hyvin. Tokavikana ollut puomi oli huono, Häkä kääntyi lopussa ehkä katsomaan mihin mä jäin ja "putosi" ennen alastuloa pois. Korjasin ja sitä hylkäys. Harmitti pikkuisen, mutta kun koko muu rata oli niin hyvää yhdessä tekemistä, niin harmituskin häipyi nopeasti.

Toka rata oli Moilasen Mikan agilityrata ja keinu puuttui myös täältä.
Luvassa oli kovin suoraviivaiven ja vauhdikas rata. En ihan ehtinyt joka kohdassa ohjaamaan niinkuin olin suunnitellut, mutta maaliin päästin kuitenkin virheettömällä radalla, tuloksena nolla-voitto ja meidän toinen  luva ykkösistä :) Vau!!
Kolmas rata oli Luomalan Henkan hyppyrata ja koska meillä oli jo hyppyratanolla, niin tämän radan nollalla ei tavallaan tehtäisi mitään.
Kepit oli sijoitettu kivasti niin, että pääsin kokeilemaan kisatilanteessa erittäin reilua sivuirroitusta ja sehän ei sitten toiminutkaan halutulla tavalla. Häkä lopetti pujottelun kesken ja korjasin pariin kertaan. Taisi se sitten vielä jonkun hypyn ohittaa enkä korjannut ja tuloksena hylkäys.
Päivän viimeinen rata oli taas Moilasen Mikan agilityrata. Jälleen luvassa kovaa vauhtia.
Nyt oli kepit sijoitettu lähes suoran putken jälkeen ja ajattelin, että aina kun ollaan tuollaista kokeiltu, ei Häkä ole löytänyt keppejä vaan kääntynyt putkesta mua katsomaan.
Tätä siis odotin nyt tapahtuvaksi ja mielessä ajattelinkin, että tällä radalla otetaan nyt sit ainakin puomin alastulot erittäin reiluilla pysähdyksillä. Puomi mentiin siis kahteen kertaan.
No, eka puomi oli hyvä, siitä hypylle ja putken kautta kepeille... Häkä irtos ja meni pujottelemaan ihan niinkuin pitääkin. Siinä sitten ajattelin, että jes, sehän meni! Ja samantien vähän jännitin, että pujottelis nyt loppuun saakka, koska taas edessä oli putken pää. No sehän onnistui. Vau! Sitten vielä puomille uudestaan ja tein oikein loistavan pysäytyspuomin, otin muutaman askeleen eteen ja käännyin ja vasta sitten kutsuin Häkän mukaani ja jatkettiin kolme viimeistä estettä. Ou jee! Sehän meni täydellisesti! No, ihan en ollut varma, että oliko se kuitenkaan nolla, joten kipitin toimistoon kysymään mitä mahtoi lapussa lukea.
Ja oli se, NOLLA!!! Mahtavaa!! Päivän toinen nolla ja voitettiin luokka. Saatiin myös Serti, eli menolippu kakkosiin! NIIN huippua!!
Mun pieni sininen unelmani! Häkä kiituri! Voi kuinka olin iloinen ja haltioissani!
Ihan vaan hiukan myös hymyilytti tämä SERTi ruusukkeen koko... :) Olisiko se voinut olla vielä vähän suurempi... :D

Sunnuntaina oli siis seuraavat kisat. Kaksi kisaa kaikille luokille ja kisapaikkana Forssa. Näihin kisoihin osallistuisin kaikilla koirillani. Häkälle 2, Kipinälle 2, NOxille 1 ja Liekille 1 rata.
Häkä aloitti päivän mini kakkosten hyppyradalla. Oli muuten luokassaan ainut koira :)
Tuomarina oli Viitasen Anne jolla kolmosten radat ei aina ole mitään kaikista helpoimpia.
No kakkosten radat olikin selvästi ykkösiä kimurantimpeja, mutta jälkeenpäin ajateltuna, ei ollenkaan mitään liian vaikeita.
Hyppyradalla siis aloitettiin.
Nyt ei mielessä ollut mitään varmaa nollarataa, sillä Häkän kanssa ei vaan voi ajatella mitään varmoja nollia. Mielessä oli rohkeat linjat ja luotto koiraan. Ja väitän että pysyin suunnitelmassani erinomaisesti.
Yksi harmittava rima putosi, mutta muutoin en keksi mitään moitittavaa itsestäni enkä varsinkaan koirasta. Hyvällä vitosella voitettiin ja fiilis oli huikea. Häkä on vaan niin mainio!
Seuraava rata oli agilityrata. Ei mikään helppo, mutta ei nyt mikään hirmu vaikeakaan. Pari kohtaa mietitytti, mutta luotto koiraan ja omaan tekemiseen vaan. Nyt oli luokassa toinenkin kilpailija, eli nollalla pitäisi voittaa jos mielii luvan saada.
No tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäisenä mielessä. Koska tällä radalla oli nyt myös keinu, niin väistämättä se hiipi mieleeni, että mitä jos...Ai niin, kepit puuttuivat tältä radalta kokonaan. Hauskaa!
Kaikki meni hyvin aina tokavikalle hypylle saakka. Siinä Häkän askelmerkit sekosivat ja se heitti kuperkeikan esteen päällä. Rima kuitenkin pysyi ylhäällä ja meinasin jähmettyä siihen paikkaan mutta onneksi se tuli mua kohti ja otti matkalla viimeisen hypynkin. Koska me tehtiin NOLLA-rata :) Voitettiinkin luokka, joten kappas! Saatiin heti ekoista kakkosten kisoista luva-nolla! Huikeeta!!!

No sitten jatkettiin kisoja kolmosilla.
Ensin agilityrata ja tässä mukana Kipinä ja NOx.
Kipinälle periaatteessa hyvä rata mutta... ohjaaja olikin tutustunut rataan väärin! :D Ja tuloksena hylkäys! Voi kiesus!! Kaikkea sitä sattuukin...
NOxin kanssa lähdettiin luokan viimeisenä ja eniten mietitytti osa rimoista jotka oli 35cm korkeita.
NOx on treenannut heinäkuun agirodun jälkeen vain kaksi kertaa. Vähän hirvitti, mutta toisaalta olin jo pitkään ajatellut, että kisataan sillon tällön jokunen kisa ja katotaan miten koira liikkuu.
En tiedä onko tässä toisaalta mitään järkeä, kun helpommalla pääsis kun vaan rohkeasti päättäisin lopettaa agilityn NOxin osalta. Muttakun... :)
No, kulkihan se kivasti. Mutta täytyy sanoa, että ohjaaminen oli erittäin raskasta. Jokaiselle esteelle joutui käskyttämään ja tsemppaamaan aika tavalla ja se oli äärettömän kuluttavaa.
Maaliin selvittiin kuitenkin virheettömällä radalla ja sitten muuten alkoi jännittämän! Mahtoiko aika riittää nollaan ja jos riitti, niin mitenhän mahtoi sijoittua, kun ei ainakaan nähty yhtään nolla-rataa ennen NOxia... Huh huh!
Yritin varovaisesti käydä toimistosta kyselemässä tuloksia, mutta siellä oli sellainen tohina päällä että ne ajoivat minut pois... :) Vähän ajan päästä saatiin lappu seinälle ja ei muuten ollut itku kaukana! NOx VOITTI! Ja miinus-merkkisellä tuloksella!! Eli se saavutti myös SERTin!! Voi mahtavaa!!!
Ei se sitten ihan vielä lopetakkaan kisauraansa ;)
Tämä oli NOxin toinen agility serti ja eiköhän me nyt sitä kolmattakin havitella edes pikkuisen...

 

 

No, jäljellä oli kolmosten hyppyrata. Tässä mukana Kipinä ja Liekki.
Kipinä aloitti ja muuten hyvä mutta... Taisin ajautua kepeille huonoon linjaan ja Kipinä ajautui väärään väliin mikä korjattiin ja siitä vitonen.
Sitten Liekki... Huomaa että mun liikkuminen on muuttunut hurjasti parempaan suuntaan ja kun ollaan treenailtu enimmäkseen Häkän kanssa, niin eipä olekkaan enää niin tasaisen varmaa menoa Liekin kanssa... Ohjausvirheen myöstä hyppy väärästä suunnasta ja hylkäys. :)
Mutta oli kivaa kisata kaikilla koirilla.

Eikä menestys tähän jäänyt... ei suinkaan!
Kisoissa oli mukana myös Marjo ja Saara. Tulikäpälän Saara Savusukeltaja.
Agilityradalta harmittava hylkäys, mutta... Hyppyradalla nähtiin parasta Saaraa ja tuloksena Nolla-Voitto! Sekä hyppy SERT !! Voi mahtavaa!!
Tämä oli Saaran toinen hyppyserti. Niin siistiä kun saa olla paikalla todistamassa huippusuorituksia.
Miljoonasti onnea vielä Marjo & Saara! Ootte niin huippuja! <3

Tässä päivän SERTi voittajat <3

Ja tässä vielä Saaran hyppyrata

Kisaamassa

Viime viikonloppuna kävin Häkän kanssa kisaamassa kirkkonummella.
Mini 1 kisaradat on kivoja. Ei mitään vaikeita profiililtaan, mutta oman haasteen antaa tuo pieni sähikäinen jota tosiaan pitää (tai saa) ohjata täysin eri tavalla kuin hitaampia gööttejä. Ja tässä minulla onkin paljon tekemistä...

Eka rata oli agilityrata. Muutoin hirmu kivasti koko rata, mutta keinu tuottaa nyt suurta päänvaivaa.
Häkä otti pari askelta keinulle ja hyppäsi heti sieltä pois.
Otin uudestaan, tuli yli puolenvälin, mutta kääntyikin ympäri ja lähti keinulta pois. Otin kolmannen kerran ja arpoi, mutta tuli ja suoritti sen loppuun kohtuu hyvin.
Tästä kuitenkin hylkäys. Ja iso harmitus.
Toinen agilityrata oli vähän sekamelskainen. Alussa keppivirhe, keinun eteen pysähdys, parin hypyn ohi ja lopulta hylkäys.
Viimeisenä hyppyrata. Erittäin virtaviivainen ja helppo ykkösluokan rata. Sellainen supermölli-tasoinen jossa kepit :)
Mielessäni ajattelin, että nyt jos Häkä irtoaa ja lukee itsekin rataa, niin sitten mennään ja kovaa.
Ja näin tapahtui. Kepit oli heti toisena esteenä ja hiukan niitä jännitin, kun nissä virheitä tuppaa tulemaan kisaradoilla. Nyt ei.
Rata mentiin todella upeasti ja kovaa aina viimeiselle esteelle saakka. Pussista tullessa Häkä meinasi ajautua mun selän taakse, mutta aavistin tämän ja olin hereillä ja sain sen kaivettua vielä siihen viimeiselle hypylle oikein ja maaliin nollalla! Jes!! Meidän ensimmäinen nolla :) Huippua!
No radalla ei tosiaankaan kauaa kulutettu aikaa. Vain 23 sekuntia :)
Voitimme luokan melko ylivoimaisesti ja fiilis oli mahtava!
Tässä tuo hyppyrata. Loput löytyy tuolta oikean palkin linkistä, Häkän kisavideoista.

Mutta se keinu...
Häkällä oli jossain vaiheessa ihan huippuhyä keinu ja sanoin että se on jopa liian hyvä. Se oli opetettu juoksemaan täysillä päähän ja pysähtymään. No kun se sai varmuutta, se edelleen juoksi täysillä, mutta ei aina jarrut pitäny ja se lipsahti alas turhan korkealta tai sitten se pysähtyi juuri niinkuin pitikin ja silloinhan se putoaa sen keinulaudan kanssa maahan korkealta ja voi vaan kuvitella kuinka paljon se koiran kropassa tärähtää... Tätä olenkin nyt miettinyt, että senkö takia se on alkanut kieltäytymään keinulta kun ehkä tärähtää liian kovaa vai eikö se vaan erota keinua ja puomia ja epävarmuuttaan menee ohi. Tosin luulis siinä tapauksessa sen juoksevan puominkin ohi.
Nyt olen tilanteessa että en ole ihan sata varma miten työstän keinua eteenpäin. :(
Toistoja, toistoja, toistoja. Joo, sitä varmasti tarvitsee, mutta jos keinun tärähdys satuu, niin ei tuokaan voi olla oikea ratkaisu. Enkä tietenkään halua sitäkään, että se alkaisi hiipiä keinulla. Äh...
Maanantaina otin muutamia toistoja "puolikkaalla" keinulla, eli toinen pää oli mini pöydällä ja Häkä hyppäsi siis ensin pöydälle ja siitä keinun. Kaikki toistot meni hyvin.
Tiistaina täysikorkealla keinulla, ensin arpoi mutta sitten tuli kuitenkin ja toistojen kanssa tuli joka kerta, mutta huomasin kuinka se keinu maahan osuessaan ponnahtaa hiukan takaisinpäin.
Tarkoitus on siis, että Häkä seisoo siellä keinun päässä 4 tassua laudalla. Ettei vahingossakaan kävisi niin, että etutassut maassa ja takatassut keinulla ja sitten keinu ponnahtaa takaisinpäin. Mutta kun se on niin kevyt, että tuo 4 tassun alastulokin saa keinun ponnahtamaan takaisinpäin...
Äh, tänään jos jaksan kiirehtiä, niin käyn taas tekemässä muutaman toiston ja otan videokameran mukaan.

Koli - päivä 8

Lauantai 12.9.2015

Heräsin ensimmäisen kerran jotain viiden jälkeen aamuyöstä mukamas pirteänä. 

Koirat piipahti ulkona ja aattelin mennä kokeilemaan vielä peiton alle josko nukkumatti tulisi takaisin. Ja tulihan se. 

Puoli kahdeksalta oltiin sitten ylhäällä ja hörpin tuttuun tapaan aamukahvit terassilla istuskellessa.

Aattelin, että siinä 11-12 kieppeillä olisin lähtövalmiina kotimatkalle. Toisin kävi. Yllätys...

Pikkuhiljaa keräsin romppeita kasaan ja kun vein ensimmäiset nyssäkät autoon, niin alkoi nelijalkaisissa levotonta liikehdintää.

Häkä varmisti paikkansa autossa ensimmäisenä ja koska jätin takaovet auki siinä touhutessani, niin sehän majoittui sitten autoon... 

Mutta kun ei viikon reissulle nyt ihan hirveästi tavaraa tarvitse niin eikös pakkaaminen mennyt alta aikayksikön.

Mökki piti vielä imuroida ja muutenkin siistiä, sillä en ostanut siivouspalvelua... Säästin 60€ kun hoidin imuroimisen itse. Niin ja tiskaamisen. Tosin se hoitui koneellisesti...

Kello näytti vähän vaille kymmenen aamulla ja olin ihan valmiina kotimatkalle. Siis tunti-pari ennakoitua nopeammin...

No vielä piti kuitenkin muutama kuva räpsiä.

Ja sitten olikin aika lähteä. Edessä kun olisi reilut 500km...

Vielä piti jäädä Hattusaaren "portille" ottamaan viimeinen kuva. Hiukan tuntui haikealta...

Kiva oli ajella kotia kohti ihan huippu ihanan viikon jälkeen. Tänne on ehkä joskus palattava...

Kiitos ja kuulemiin...

Koli - päivä 7

Perjantai 11.9.2015

Viimeinen täysinäinen Koli-päivä. Tarkoitus olisi käydä vielä Ukko-kolin huipulla napsimassa maisemakuvia sekä vilkaisemassa luontokeskus ja kyläkauppa. 

Päivästä oli tulossa kesäisen lämmin mitä ei tosin aamulla uskonut. Ja siksi lähdin ehkä turhan hyvin pukeutuneena reissuun. Vähempikin määrä vaatetta olisi riittänyt. Takin sentään jätin naulakkoon...

Ajoin Kolin parkkikselle ja lähdin talsimaan helppokulkuista polkua huipulle ja suuntana ensin Akka-Koli. Täällä jo kerran kävin maanantaina, mutta tulin sinne ikäänkuin taka-kautta. Nyt toisesta suunnasta ja tupsahdin hiljaisuuden temppelille. Wtf! No joo, siis ison kallion eteen laitettu iso risti ja pari penkkiä. Siinä se. Enkä taas kännykällä tajunnut kuvaa ottaa, joten lisätään tänne ehkä myöhemmin sekin... Olihan taas kyseessä jonkun sortin kulttuurikohde tms. 

Sitten kiipesin akka-kolin huipulle ja olin tismalleen samassa kohdassa kuin maanantainakin. No muutamat kuvat piti napsia kun kelikin oli mitä parhain...

Ai miten niin NOx poseeraa... 

Tämän jälkeen jatkoin matkaa Paha-Kolin ohi pysähtymättä sillä tiesin tulevani paluumatkalla samaa reittiä takaisin.

Niin, suuntana oli vielä yksi opastettu reitti, paimenenpolku. Sinne olisi voinut mennä toista kautta autolla, mutta koska kävellenkin pääsi, niin valitsin sen vaihtoehdon. 

Itse paimenenpolun piti olla alle 3km. Mutta sinne siirtyminen ja poistulo toisivat tietty lisäkilsoja. 

Oikea reitti löytyi helposti ja nappasin varmuuden vuoksi tällä kertaa kuvan opastekartasta vaikka olihan repussakin kartta.

Ja ei muutakuin metsään mars!

Tällä reitillä ei kyllä sitten ollut juuri mitään mielenkiintoista, lähinnä vain metsää ja metsää ja metsää. Mutta polkua ei oltukkaan tehty mitenkään hyväksi hiekkatieksi vaan nyt talsittiin oikeaa metsäpolkua. Vau!

Yksi pieni hieno maisema sentään avautui. 

Ja tämä kyltti sai pienen naurun aikaiseksi, kun jo mietin tämän kuvan tulostamista, laminoimista ja eräälle paikalle pääkslahteen sijoittamista...

Synkän ja kostean metsän jälkeen alkoi nousu kallion reunaa ylöspäin. Kulkijoiden matkan helpottamiseksi tänne oli rakennettu rappuset. 

Pian saavuinkin ympyrän alkuun ja se reitti oli kävelty melko nopeasti.

Hiki siellä kyllä tuli enkä voinut vaatetta vähentää, koska hirvikärpäsiä oli täälläkin kiitettävästi...

Mutta sitten oli jäljellä paluu huippujen kautta ja nyt siis oli tarkoitus napsia viimeiset muistot mukaan.

No, en kuitenkaan ollut enää yksin. Ensin tuli vastaan yksi turistiryhmä, arviolta parikymmentä henkeä. Ja hetken päästä tuli toinenkin samankokoinen ryhmä.

Suomalaisia ryhmiä siis... Ja mitähän tapahtuu kun vastaan tulee 4 pientä koiraa. Olin hetkeä aiemmin varautunut siihen että joku muukin saattaisi tällä kelillä olla liikkeellä ja laitoin koirat ajoissa hihnoihin, tai no, viimehetkellä.

No mutta siis turistit oli innoissaan laumastani ja heti räpsivät niistä kuvia ja halusivat rapsutella niitä. Tämähän sopi uteliaille koirilleni, sillä monillahan oli mukana jos jonkin näköistä reppua ja nyssäkkää. Ja niissähän saattaisi olla eväitä... 

Moni ihmetteli ja ihasteli, että kuinka ne ovat noin kilttejä ja rauhallisia jne jen. No kai ne nyt viikon tallustelujen jälkeen on jo aika poikki 😁

Pääsin lopulta ensin Paha-Kolille ja nyt menin viereiselle kukkulalle kuin maanantaina. Ei pelottanut itseä ihan niin paljon vaikka hurja pudotus oli tästäkin alas...

Koirat odottelivat takanani puuhun sidottuina ja eikös ne taas siinäkin ollut suuri ihmetyksen aihe... Kun istuivat niin hiljaa ja nätisti kaikki neljä. 

Tuohon olisi voinut laittaa niille hatun maahan, jos vaikka jonkun kolikon olisi saanut...

Sitten matka jatkui vielä Ukko-Kolin huipulle. Mutta nyt kävi niin, että maisemat ei enää tässä vaiheessa aiheuttanut suurtakaan intoa kaivaa kameraa esille ja räpsinkin enää vain pari hassua pikaräpsyä. En edes viitsinyt kuoria koirilta valjaita ja pantoja pois vaikka vielä muualla ne riisuin. Häiritsevät kuvissa omaa silmääni...

Tästä laskeuduttiin alas hotelli-tasanteelle jossa sijaitsi myös Kolin luontokeskus.

Sammutin sports trackerin joka kertoi taas kohtuullisen kivasta reissusta... Että vähän enemmän kuin 3km...

Laitoin koirat läheiseen tolppaan kiinni ja marssis sisälle. 

Ovessa oli lappu, että hyvin käyttäytyvät koirat ovat tervetulleita sisällekin ja kahvilasta saisi niille myös vettä. Hieno ele, mutta jätin ne silti ulos.

Eikös sitten pian joku ukkeli tullut kysymään, että onko noi pihalla olevat koirat minun, ne saisi kyllä tulla sisällekin. Kiitin kovasti ja sanoin, että tosi hienoa, mutta ne voivat hyvin odottaa tällä kertaa ulkona kun siellä oli niin hieno ilmakin. Hän vielä kysyi, että saisiko niille tarjota vettä, johon taas kiitollisena sanoin, että aivan mahtavaa palvelua, mutta repussani on juomat minulle ja heille ja joimme juuri tuolla huipulla.

Lähdimme kohti autoa, mutta yksi oli vielä kokematta... Ihan järkyttävän hirveä siirtymähissi joka veisi sinne parkkikselle. Tästäkin ainoat kuvat on järkkärillä, eli lisätään ehkä myöhemmin.

Ylätasanteella kun ei parkkipaikkoja ole vaan autot jätetään muutaman sadan metrin päähän rinteen ehkä puoliväliin.

Tämä hissiajelu veti puoleensa muitakin uteliaita ja samalla reissulla kyydissä oli neljän ulkolaisen lisäksi kolme suomalaista nuorta naista jotka alhaalle päästyään totesi, että ai tällainen, mennäänkö samalla kyydillä takas ylös... 😁

Koirat autoon ja matka jatkui kylän ainoaan pikku kauppaan. Saleen. Sieltä illaksi pari siideriä ja vähän karkkia ja nokka kohti hattusaarta.

Tein sitten vielä matkalla pikavisiitin loma-kolin camping alueelle toteamaan, että eipä ole ruuhkaa... Yksi asuntovaunu siellä näkyi.

En edes autoa pysäyttänyt vaan tein pienen ympyrän ja häivyin...

Näin se tämäkin viikko alkaa lähentyä loppuaan. Huomena aamusta mökin siivous, tavaroiden pakkaus ja sitten nokka kohti vihtiä. Vähän onkin jo koti-ikävä 😃

Koli - päivä 6

Torstai 10.9.2015

Tänään vietin "älä tee mitään äläkä mene mihinkään"-päivää. 

Aamulla mietiskelin, että mitähän tänään olisi ohjelmassa ja mihin tänään menisin mutta kun tuntui kovin väkinäiseltä eikä oikein huvittanut, niin aattelin että mikäpä siinä. Eihän mun ole mikään pakko joka päivä täältä liikkua mihinkään. Jospa jäisin tänne mökille ja istuskelisin vaan ulkona ja nauttisin täydellisestä vapaapäivästä. Vähän kuitenkin mietin josko lähtisin edes koirien kanssa lenkille, mutta kun tuossa terassin rappusilla istuskelin ja katselin noiden touhuja miten ne olivat välillä hippasillaan ja välillä makoilivat tyytyväisen oloisina kuka missäkin, niin luovuin lenkki ajatuksestakin. Tänään ei liikuta mihinkään.

Mikäs tätä maisemaa oli katsellessa ja kuunnellessa äänetöntä.

Oi että kun täällä ei tosiaan kuulu edes tosi kaukaista liikenteen ääntä. Vain järven liplatusta kuuntelin lähes hypnotisoituneena. Mahtavaa! 

Noh, jotain sentään tein... Meillä alkoi agilityseurassa syyskausi ja otin paikan ohjaajan kuntokurssi-ryhmään. Eilen oli ensimmäiset treenit jossa oli ollut kuntotesti. Sain ohjeet facen välityksellä ja kun ryhmässä ilmaistiin halu saada videota mun osuudesta, niin hetken mietin, että nonni, tuumasta toimeen ja tehdäänpä kunnon lyhyt elokuva... Vaihdoin trikoot jalkaan ja ipadi mukaan ja rannalle.

Kuntotestissä oli lyhyitä liikesarjoja jotka piti tietty kellottaa ja laskea suoritusmäärät.

Hiukan haasteellinen näin yksin tehtynä, mutta eiköhän se kohtuullisen hyvin onnistunut.

Liikkeitä oli kaikkiaan 6 erilaista ja eikös nuo koiruudet innostunut samantien kun mamma alkoi touhuamaan.

Otin jokaisen liikkeen videolle, mutta ipad tökkii sen verran etten saa puhdasta videokuvaa näytille... Höh. Kun sain kaikki 6 osiota tehtyä, niin päätin sitten lavastaa pari tehtävää ja napata kuvan niistä. Edes jotain matskua piti lähettää kavereille... 

Lankutus, 1,26 ja olisi saattanut mennä muutama sekunti pidempään, mutta NOx tuli tuijottamaan suoraan naaman eteen ja repesin nauruun ja rojahdin mahalleni. Kiva koutsi! 

Askelkyykky 60sekuntia. Yhteensä 38kpl. 

Yllättävän kevyesti nämä meni vaikka tein suoritukset kylmiltään ilman lämmittelyjä tms. Tosi viisasta! 

Huomaa taustalla omavalmentaja... 

Mutta tämän enempää ei sitten tehtykkään. Istuskeltiin nurmikolla, laiturilla, terassilla, luin kirjaa, söin suklaata, ja kyllä, join pari siideriäkin. 

Huomena olisi viimeinen kokonainen päivä täällä ja ajatuksena on suunnata aamupäivällä Ukko-Kolille ja niille huipuille napsimaan taas muutamakymmen kuva maisemista ja koirista. Ja sitten piipahdan siinä vieressä olevassa luontokeskuksessa, ehkä teen vielä viimeisen lenkin paimenpolulle, alle 3km jos en eksy... Sekä haen kyläkaupasta vähän karkkia illaksi tms. 

No, saas nähdä miten huominen sitten todellisuudessa menee...

Koli - päivä 5

Keskiviikko 9.9.2015

Tänään saisi olla vähemmän kävelyä - päivä. Mutta miten sen toteuttaisi.

No, jospa pakkaisi taas evästä reppuun ja lähtisi hoodeille ja katsoisi sitten mitä tapahtuu.

Ensimmäisenä oli kyllä selvä suunta mennä Räsävaaran näköalapaikalle. Toivoin että autolla pääsisi lähelle, eikä tarvitsisi kävellä montaa kilometriä. Sen verran tuntui edellinen päivä vielä jaloissa.

Isolta tieltä oli kyltti 3,5km ja hiekkatie oli hyvää autotietä. Huh. Löysin helposti perille ja kun sain auton parkkiin, olisi huippu vain noin 400 metrin päässä. Hyvä!

Kamera kantoon ja koirat matkaan ja menoksi.

Koko matka oli mäkeä mutta ei se tuntunutkaan kovin raskaalta. Kun hissukseen käyskenteli ilman aikataulua.

Pian edessä seisoikin varsin huikea rakennelma. Olin perillä. Räsävaaran näköalatornilla. Hui!

Laitoin koirat hihnoihin ja sidoin ne portaiden alapäähän ja lähdin kapuamaan ylös.

Hyvin pian alkoikin heikottamaan ja yritin jatkaa kiipeämistä ilman että katselisin alas. Ei onnistunut.

Ensimmäisellä tasanteella heikotti hiukan. Vähän siinä rauhoittelin mieltäni ja päätin sivuuttaa pelonsekaiset ajatukset ja jatkoin kiipeämistä. Pääsin seuraavalle tasanteelle ja jalat vapisi, kädet vapisi ja päässä huippasi. Mitä ihmettä. Minuako! Ehkä osaksi syynä oli se, että olin paikalla aivan yksin. Ja ehkä jollain tavalla oli vaan niin siistiä, että vähän jännitti ja samalla pelotti.

En saanut järkkäriä kaivettua mutta puhelimen sain jotenkuten käsiini ja hätäisesti tärisevillä käsillä onnistuin nappaamaan pari huonoa kuvaa. Kun en pystynyt asetuksia muuttamaan niin kuvat oli vähän pimeitä. Voi että mua harmitti.

Mutta lähdin aika pian laskeutumaan alas ja maassa harmitti ihan valtavasti etten päässyt ylös saakka. Ja varsinkin kun katsoin kännykän kuvia, niin nehän oli tosi surkeita. Voi paska! No, ei auttanut harmitella vaan päästin koirat irti ja lähdin toisesta suunnasta takas autolle.

En päässyt kovin pitkälle, kun edessä aukeni taas hienot maisemat kallion laelta. Ja kappas, taas olinkin jollain historiallisella paikalla... Järnefeltin kuvauspaikalla. 

Nyt alkoi hirvikärpäset kiusaamaan joten en kovin montaa kuvaa räpsinyt kun laskeuduin takas alas kukkulalta.

Mutta sieltä lähti pieni metsätien pätkä jota lähdettiin vähän tutkimaan.

Ja pian aukeni mahtavat maisemat Kolin suuntaan ja nyt sain hienoja kuvia. Vai mitä!

Tuolla kaukana siis Ukko-Koli

Mitäs sitten... Karttoja tutkimaan ja jospa seuraavaksi lähtisin katsomaan Pirunkirkkoa. 

Matkaa olisi noin kymmenen kilometriä joten sinne siis.

Paikka löytyi helposti ja koska tämäkin on nähtävyys, niin paikalla hyviä opasteita.

Jätin koirat autoon ja lähdin kameran kera polkua eteenpäin. Matkaa oli vain paristaa metriä...

Olin todella korkealla kallion päällä ja siitä lähti jyrkät rappuset alaspäin.

Tuli tasanne ja siinä oli luolan suuaukko. Pirunkirkon oviaukko. Huh! Sinne olisi voinut lähteä tutkimaan, mutta koska olin yksin liikkeellä, en lähtenyt ahtaaseen luolaan. Harmitti taas... 

Paikasta tiesin, että luolasto olisi 34 metriä pitkä ja Z-kirjaimen mallinen. No, se jäi nyt katsomatta. Ei muutakun takas autolle.

Tien toiselta puolen lähtisi Ennallistajan luontopolku. 3,5 km ja ajattelin, että tehdääs pieni lenkki tässä välissä. 

Siis koirat ulos ja reppu selkään ja menoksi.

Hirvikärpäset hyökkäsi samantien, mutta jatkoin urheasti matkaa.

Nyt olikin varsinainen luonnon polku ja monessa kohtaa meinasin eksyä kun varsinainen polku tuntui katoavan... Nyt ei oltukkaan millään hyvin hoidetulla reitillä...

Kilometrin jälkeen tuli risteys ja olin sen verran tutkinut reittiä, että se tekisi ympyrän oikeaan suuntaan kuljettuna. Lähdin siis oikealle. Virhe!

Tämä polku oli hetken matkaa samaa polkua kuin mitä kulkee herajärven kierros (70km) ja luulin kokoajan olevani oikealla reitillä.

Alle kilometrin jälkeen pitäisi tulla risteys josta polku lähtisi taas oikealle, eli kohti autoa. No ei löytyny.

Kävelin ja kävelin ja olin kulkenut kolmisen kilometriä joten tiesin jonkun olevan pielessä.

Lähdin takaisinpäin ja jossain kohdassa oli erittäin pieni ja vanha polku ja oletin sen olevan tätä Ennallistajan polkua. Siispä sinne.

Polku oli oikeasti tosi vaikeakulkuinen ja hävisikin aika ajoin, mutta kun tiesin meneväni tietä kohti niin sitkeästi jatkoin matkaa.

Välillä oli isoja puun runkoja jotka piti kiertää kivikkoista metsää pitkin ja mietin monta kertaa kuinka annan palautetta erittäin huonosti hoidetusta muka luontopolusta...

Lopulta rämpimisen jälkeen saavuin hiekkatielle ja siitä oli matkaa autolle muutama sata metriä. Koiratkin oli aivan uupuneita ja tuntuikin, että me kaikki vaan raahauduttiin askel kerrallaan eteenpäin. 

Löysin autolle ja sammutin taas sports trackerin joka kertoi että tämä 3,5km:n lenkki oli jälleen vähän enemmän... 4.8km... 

Tutkin karttoja tarkemmin ja totesin, että voi helvetti...ensimmäinen kilometri meni kyllä ihan oikein, mutta sieltä risteyksestä metsässä olisikin pitänyt lähteä vasemmalle. Ei oikealle... Hoh hoijaa... No mitäs ei ollut selkeää opastetta. Kyllä muuten ärsytti oma typeryys! Hiki virtasi ja hirvikärpäset kiusasi. 

Koirat simahti autoon ja lähdin ajamaan toista reittiä kuin tullessa. Nyt lähdin rantatielle ja mietin, että jaksaisinko poiketa vielä yhdellä pienellä nähtävyydellä. Autotieltä olisi alle kilometrin matka Tarhapuron vesiputoukselle.

Noh... Eiköhän nyt vilkaista kun lähellä ollaan.

Auto parkkiin ja nyt oli taas edessä erittäin selkä ja helppokulkuinen polku joka opastaulun mukaan oliis 900metriä määrän päähän.

Parkkipaikalla oli toinenkin auto, mutta kun ei ketään näkynyt eikä kuulunut niin koirat irti ja matkaan.

Siinä kävellessä muistin kyllä lukeneeni tästä pienestä vesiputouksesta että se olisi vaikuttava näky etenkin tulva-aikana. Ja olin myös nähnyt kuvan paikalta kuivana kautena. Kuinka putouksesta ei valunut pisaraakaan... Mietin siis että mahtaako minua odottaa tyhjä putous.

Muutama sata metriä kuljettua alkoi kuulumaan pientä kohinaa. Sen täytyi tulla vesiputouksesta.

Polkujen risteyskohdassa oli tällä kertaa erittäin selkeä opaste joka kertoi putouksen olevan 200metrin päässä. Ei siis voinut eksyä.

No, perille pääsin eikä se nyt niin vaikuttava ollut. Vettä siitä kyllä valui kivasti, mutta putouksen korkeus oli ehkä 3 metriä. Vau! Ja kun ihan viereen ei helposti päässyt niin kauempaa katsottuna oli tämäkin nähtävyys pieni pettymys. No, järkkärillä pari kuvaa ja takaisin autolle. Tulihan käytyä...

Lähdin ajelemaan mökille, mutta tavallaan oli vielä virtaa joten päätin vielä koukkasta Loma-Kolin laskettelurinteiden juurella. Joka päivä ajoin risteyksen ohi mennen tullen ja ajattelin, että joku päivä käyn tuollakin. Nyt oli se joku päivä.

No, kyllähän ne rinteet löytyi ja olihan paikka niin autio kun nyt vaan voi syyskuussa kuvitellakin. Ei ristin sielua missään. En noussut edes autosta pois vaan nappasin yhden kuvan ja lähdin pois... 

Mökille päästyä päätin lämmittää saunan. Koska se ei ollut mikään hetivalmis sähkösauna vaan perinteinen puu-lämmitteinen niin en ollut sitä aiemmin viitsinyt lämmittää.

Eikä tuo nyt kummoinen temppu ollut. Kaksi tulitikkua ja muutama sivu vanhaa iltasanomaa ja avot. Sehän syttyi.

Tunnin päästä olikin asteita jo yli 80 joten oli aika mennä saunaan. Ja voi jessus, olipa mahtavaa! Kyllä nuo löylyt vaan on erilaiset sähkösaunan ja puusaunan välillä. 

Että sellanen päivä...

Koli - päivä 4

Tiistai 8.9.2015

Tänään oli selvä suunnitelma. Ohjelmassa vaikeusasteelta erittäin vaikeaksi luokiteltu reitti. Mäkrän polku. Mittaa sillä olisi Koli-oppaan mukaan 7,2km.

Reitistä sanottua myös, että vaellus Mäkrävaaralle on enemmän kuin pelkkä luontoretki. Se on kulttuurivaellus - oikeammin pyhiinvaellus Kolin ytimeen.

Ei muutakun eväät reppuun ja taas mentiin.

Ajoin auton parkkiin Ukko-Kolin alaparkkikselle ja laitoin sports trackerin päälle.

En nyt hirveän tarkasti reitin kulkua ollut selvittänyt ja niinhän siinä kävi heti alku metreillä, että se mistä kuvittelin reitin lähtevän, lähtikin kolinuuron kierros. Äh, minähän en peräänny, joten taas muuttui reitti lennosta. 

Polku lähti Ukko-Kolin vierestä laskeutumaan jyrkästi alas ja ei muutakun koirat irti ja menoksi.

Kohtuullisen hyvä polku kulki alemmas ja alemmas ja piti kaivaa hanskat repusta kun alkoi tulla kosteaa ja kylmää. 

Vähän matkaa kuljettua kuulin ihmisten ääntä ja otin koirat kiinni.

Nämä nostivatkin melkoisen metelin kun kohtasinme kolme ihmistä. Ihan kun koiratkin olisi yllättyneet, että mitä, onko täällä muitakin metsässä kuin me!

Ohituksen jälkeen taas koirat irti ja polku jatkui ylös ja alas. Tuli risteyskohtia mutta selkeillä opasteilla jatkoin matkaa oikeeseen suuntaan. Tai no mikä nyt sitten enää oli oikea suunta...

Välillä pahimpiin paikkoihin oli rakennettu portaikkoja kulkemisen helpottamiseksi ja paikoin maisemat oli huimia.

Meinasin taas säikähtää kun vastaan talsi ihminen. Nyt kulkija olikin kiinalainen tai joku sinne päin. Hän tuli hymyillen vastaan ja kantamuksena muovikassi. Vähän ihmettelin, mutta kai meitä on moneen junaan. Otin toki koirat kiinni ja väistin polulta jotta mies pääsi helposti ohi. Hän vaan naureskeli ja sanoi ihan huva ihan huva. Yritin lontooksi sopertaa, että nämä on ihan kilttejä ja siihen sain vastaukseksi kiitos, ihan huva! Heh...

Lähestyin sellaista risteyskohtaa polulla jonka olin etukäteen katsonut, että tästä jatkaisin ikäänkuin toiselle lenkille ja lopulta tulisin takas samaan paikkaan josta myöhemmin lähtisin taas eri suuntaan. 

Taas oli erinomaisesti reittimerkkejä, joten kovin pahasti ei eksyä voinut. Ja kun vähän karttaa katselin niin olin aivan alkumetreillä lähtenyt vaan hiukan pidempää reittiä, mutta tästä eteenpäin jatkaisin sitä varsinaista Mäkrän polkua. 

Sopivasti edessä oli pieni aukea ja sen toisessa päässä levähdyspaikka. Viivyimme siinä hetken, mutta koirat oli pian sitä mieltä, että ei tänne istuskelemaan olla tultu ja niin matka jatkui.

Erittäin helppokulkuista polkua tai oikeammin hiekkatietä pitkin sukellettiin metsään.

Muutamia ihmisiä tuli silloin tällöin vastaan ja tavallaan oli kiva, että joku muukin siellä kulki.

Sitten alkoi rankka nousu. En etukäteen tiennyt kuinka rankka ja pitkä nousu edessä olisi, mutta hiki siinä tuli.

Kivinen polku johdatteli taas huipulle ja kun sinne päästiin, niin oli aika taas levähtää ja räpsiä kuvia.

Kännykkä ei enää ollutkaan niin ahkerassa käytössä vaan suurin osa kuvista on järkkärin muistikortilla...

Sen verran tutkin opasta, että tiesin jälleen olevani yhdellä varsin historiallisella paikalla. Mäkrävaaran laella, jossa avautui Kolin kansallismaisema sellaisena kuin Eero Järnefelt sen maalasi vuonna 1899. Teoksen nimi on syysmaisema Pielisjärveltä.

Kyllähän tätä maisemaa sopi katsella...

Sitten polku lähti kivikkoisena ja pian tuli eteen iso siirtolohkare joka oli karttoihin merkitty nähtävyytenä.

No ei se nyt niin kummallinen ollut joten pari kuvaa ja jatkoin matkaa.

Nyt polku lähti laskemaan rinnettä alas ja pian tulin taas risteyskohtaan. Tästä taas selkeillä opasteilla lähdin Kolia kohti. Olin kulkenut nyt noin nelisen kilometriä. Suunnilleen puolivälissä olin.

Polku, tai hiekkatie jatkui taas erittäin helppokulkuisena ja mikäs siinä oli tepastellessa. 

Vähän matkan päässä oli taas levähdyspaikka, jossa pysähdyttiin vähän eväitäkin napostelemaan. Mutta kuten aiemminkin, ei koirat malttanu kauaa paikoillaan pysyä vaan ne tutkiskelivat ympäristöä.

Siistä taas oli jatkettava matkaa.

Nyt tuntui jo hiukan jaloissa patikointi kun metsäpolkua talsin. Seuraavalle taukopaikalle olisi reilu kilometri joka tuntui ikuisuudelta. Ehkä siksi, kun ei ollut mitään nähtävää.

Vihdoin saavuimme sinne risteysalueelle, joka päätti tämän jälkimmäisen kierroksen ja siinä oli taukopaikka jossa nyt ei pysähdytty.

Tästä autolle oliis reilu kilometri matkaa.

Alkuun oli helppoa taas kävellä, muttakun ei maisema muuttunut vaan samanlaista tasaista rakennettua polkua talsittiin, niin kieltämättä alkoi askel painaa ja vähän väliä katselin kännykkää, että joko pian olen perillä... Koirat jaksoi todella hyvin. Häkä jopa juoksenteli etunenässä ja hyppi välillä metsän puolelle hätistelemään pikkulintuja lentoon.

Göötit kävelivät tasaiseen tahtiin edelläni ja NOx seurasi minun takana. 

Hetken päästä näkyi auto tien päässä ja huh, perillä.

Sports tracker kiinni ja matkaa kertyi reilut 8km. Huh huh! 

Eihän 8km ole mikään pitkä matka jos sen kulkee tasaisella hiekkatiellä, mutta tällainen vaihtelevassa maastossa välillä jyrkkien nousujen ja laskujen jälkeen tuntui kyllä jaloissa. Nyt takas mökille...

Ruoan päälle oli pakko ottaa pikku päikkärit ja oltiin kyllä koko revohka aivan poikki.

Mutta alkuillasta oltiin taas iskussa ja käytiin vielä iltalenkillä täällä hattusaaressa. 

Tästä mökiltä olisi noin puolitoista kilometriä metsän läpi jollekkin grillauspaikalle ja sitä lähdettiin uteliaisuutta katsomaan. Tarkoitus ei ollut mitään grillata tms. Vaan ainoastaan tehdä pieni iltalenkki.

Ja löytyihän se kota keskeltä metsää. Ei se nyt mikään kummoinen ollut eikä todellakaan mikään erityisen houkutteleva, mutta tulihan käytyä.

Samaa reittiä takas mökille ja kolmisen kilsaa siinä taas tuli talsittua.

Eikä taas tarvinu unta odotella...

Koli - päivä 3

Maanantai 7.9.2015

Ensimmäinen varsinainen Koli-päivä. Aamukahvia juodessa terassilla aattelin, että eipä ole tänään mikään kiire lähteä mihinkään kun näkyvyyskin on huippuluokkaa. Sumua oli niin paljon, että ainakaan mihinkään näköalapaikalle ei olisi ollut mitään mieltä lähteä. Tai näin siis tuumasin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt ehkä jopaa kiirehtiä ja suunnata samantien Ukko-Kolille kameran kanssa.

Noh... Mutta siis nyt piti miettiä, että mitä tänään tekisin.

Ennakkoon olin netistä ahkerasti selaillut erilaisia luontopolkuja, retkeilyreittejä ja nähtävyyksiä ja lisäksi kirjastosta lähti mukaan kassillinen kirjoja ja karttoja. 

Päätin sitten että aloitetaan kevyesti ja lähdetään tutkimaan yksi lyhyehkö reitti. Ja se olisi sataman polku. Eli vähän evästä reppuun ja koirat autoon ja menoksi kohti Kolin satamaa.

Koli-oppaan mukaan reitin pituus olisi 4,3km.

Auto parkkiin satamaan ja siitä lähtikin heti hyvin opastettu reitti ylös metsään.

Vähän aikaa luljettuani tuli risteys, sataman polku lähtisi kohti kolin huippua, mutta Kasken kierros jatkuisi eteenpäin. Ja niin reittisuunnitelma vaihtuikin lennosta ja matka jatkui eteenpäin.

Polkua oli helppo kulkea ja koska epäilin ettei ihan hirveästi muita ulkoilijoita olisi, niin päästin koirat irti.

Käytössä oli kaksi kameraa. Kännykkä ja järkkäri. Ja niitähän kaivelin vuoron perään jatkuvasti kun kokoajan piti jotain saada talteen.

Noin kilomertin kuljettuani tuli kyltti:metsägalleria. No en ensin tajunnut mitä se tarkoitti mutta sitten säpsähdin. Keskellä metsää puiden välissä roikui taulu! Wtf! Sitten toinen taulu, kolmas taulu... Useita tauluja. Hauskaa! 

Taidegallerian jälkeen kuulin ääniä. Ihmisten ääniä. Eli koirat piti ottaa kiinni ja matka jatkui.

Tupsahdinkin johonkin pihapiiriin. Mietin hetken että kuuluuko tästä jatkaa tosiaan pihapiirin läpi, muttakun en muutakaan vaihtoehtoa löytänyt, niin jatkoin matkaa.

Olin tullut Mattilan perinnepihalle. Sen jälkeen jatkoin vähän matkaa tietä pitkin ja olin saapumassa toiseen pihapiiriin.

Kuitenkin juuri sitä ennen oli oikealla Kasken polttoalue.

Olin netistä ennakkoon lukenut, että Kolilla tätä perinnettä pidetään yllä ja tiesin myös, että viimeisin Kasken poltto oli ollut vain joitain päiviä ennen saapumistani. Mutta en sen tarkemmin selvittänyt missä se alue olisi. Löysin sen kuitenkin vahingossa. Tai no, olihan tämän kulkemani reitin nimi Kasken kierros...

Saavuin Ollilan perinnepihalle. Hetken piti etsiä, että mistäs se reitti jatkuisi, mutta sitten näin taas selkeät opasteet. Vaikuttava näky kun sai kulkea tällaisen perinnepihan läpi.

Sitten matka jatkui metsään ja helppokulkuista polkua aloin saapumaan Ukko-Kolille. Tänne ei ollut kyllä sen kummemmin aikomusta saapua, mutta kun ei vielä huvittanut kääntyä takaisin autolle menevälle polulle.

Piti ottaa jälleen koirat kiinni, kun saavuin huipulle. Tai tämä olisi vasta se hotelli-tasanne.

Tulinkin jälleen yhden nähtävyyden vierestä. Tämä oli uhrihalkeama "Kolin kolo" joka on tärkein kulttuurisuojelukohde. Noh, ei se nyt kummoinen ollut, mutta nyt on sekin nähty.

Sitten päädyin piha-tasanteelle ja koska Ukko-Kolin näköalatasanne olisi aivan siinä nenäni edessä, niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kun lähteä kiipeämään jyrkkiä portaita.

Päätin laskea koirat irti jotta kaikki saisimme kiivetä omaa tahtia. Eikä ollut hölmö päätös. Häkä oli ylhäällä ennenkuin ehdin misaa sanomaan ja eikös se tullut yhtä ripeästi alas katsomaan että missä me muut viivytään. NOx sen sijaan olisi varmaan mieluusti jäänyt alas odottamaan sillä sen kapuaminen oli aika vaivalloisen näköistä.

Huipulle kun päästiin, niin ensimmäinen ajatus oli pieni pettymys. Puita oli niin paljon, että eihän mitään mahtavia maisemia näkynyt. Lähdin kulkemaan polkua eteenpäin ja pian aukesi pieni kallio ja siihen heti pysähdyinkin napsimaan kuvia jos jonkinmoisia.

No, ilmahan oli edelleen kovin sumuinen ja tajusin, että nythän saisi tosi makeita kuvia kuinka me ollaan pilvien päällä.

Tai jos olisin tullut pari tuntia aiemmin, olisi ne kuvat saattaneet olla sellaisia huikeita, mutta nyt jäljellä oli sankka sumu joten maisemia itsessään ei juurikaan nähnyt.

En kuitenkaan harmitellut, sillä en ollut tänään suunnitellutkaan huipulle tulevani kuvia napsimaan.

Jatkettiin polkua eteenpäin ja taas tuli pienet rappuset. Siis ei oltukkaan vielä huipulla. Nyt kiivettiin sinne oikealle huipulle. Ukko-Kolille. Kallion laki ei ollut mikään suuren suuri ja siellä olikin joku muukin kuin minä.

Sain sidottua koirat yhteen tolppaan kiinni ja sain keskittyä maisemien ihasteluun. Tai no, mitä nyt sumun seasta näkyi.

Hetken kun siinä ihmettelin, niin eikös koirat sitten vetäneet ihmisä paikalle magneetin tavoin. Yht' äkkiä kanssani olikin 8 muuta ihmistä maisemia katsomassa. Ja kun pari lähti, niin taas pari tuli tilalle. Minä kuvailin maisemia, muut ihmiset kuvaili koiria. Heh!

Ja siinä pikku hiljaa sumuverho siirtyi ja hulppeat maisemat avautui. Vau!

No, tämä oli nähty ja uudestaan tulisin paremmalla säällä. Lähdin jatkamaan polkua eteenpäin.

Tästä vuoren päällä olevasta polusta en juurikaan ollut sisäistänyt mitään joten vähän tuli yllätyksenä seuraava näköalapaikka. Akka-Koli. Tupsahdin sinne ehkä vähän niinkuin taka kautta, mutta se oli myös hyvä asia. Sillä maisemat avautuivat huikeina ja vähän toiseen suuntaan kuin edellisellä paikalla. Tällä puolen vuorta ei sumusta ollut tietoakaan ja ei muutakun koirat ojennukseen ja kamera laulamaan.

Ja sitten kun maltoin jatkaa matkaa, niin tupsahdin vielä yhdelle erittäin vaikuttavalle paikalle. Paha-Kolille. Enkä yhtään ihmettele sen nimeä, sillä kallion päälle kiipeäminen alkoi vähän huippaamaan. Sen verran huikea näkymä oli. Tässä en uskaltanut edes koiria päästää irti, sillä nyt oltiin todellakin kallion reunalla. Huh! 

Ja pieni kulttuuripläjäys kertoo, että muinoin oli rikolliset heitetty tästä Paha-Kolista alas ja se joka jäi henkiin oli syytön ja se joka kuoli, oli syyllinen. Melko reilua! 

Nyt oli nähty enemmän kuin tarpeeksi ja palasin hotelli-tasanteelle. Siellä oli pieni matkamuistomyymälä ja päätin vilkaista sisälle. Kun ei ollut kiire mihinkään...

No eikös sieltä sitten jotain turhaketta tarttunut matkaankin... Hah!

Sitten oli aika lähteä talsimaan kohti satamaa ja autoa. Noin pari kilometriä olisi edessä. Polku kulki osittain laskettelurinteiden läpi ja sitten sukellettiin taas metsään. Ja pian olinkin autolla ja huh huh, nyt tuntui siltä, että nyt oli kävelty tarpeeksi.

No, olihan aluperin 4,3km:n lenkki lopulta yli 6,5km. Ja koska reitillä oli paljon nähtävää niin melkein kolme tuntia siinä vierähti. Mutta siistiä oli!

Koli - päivä 2

Sunnuntai 6.9.2015

Olin tietysti katsonut josko lähistöllä olisi agilitykisat joihin pääsisin ennenkaikkea Häkän kanssa kirmailemaan ja niin vaan Joensuussa oli. 

Lauantaina siellä oli kolmosluokat mutta viisaana en koiria sinne ilmonnut. 1-2 luokat oli sunnuntaina ja sinne siis Häkän kanssa.

Herääminen aamulla ei ollut vaikeaa, sillä nukkumaan menin jo ennätyksellisesti ysin jälkeen illalla. Taisi olla hiukan matkaväsymystä...

Mutta siis olin laittanut kellon herättämään seisalta ja kuitenkin jo kuuden jälkeen olin ylhäällä kahvia keittelemässä.

Mikä onkaan mahtavampaa kuin juoda aamukahvia järvenranta mökillä kuistilla istuskellessa. 

Lähdin ajamaan kohti joensuuta hyvissä ajoin. Matkaa olisi noin 70km ja aikaa menisi arviolta tunti.

Kisapaikka löytyi helposti ja ilmoittautumisen jälkeen lähdin koirien kanssa aamulenkille.

Ympäristössä olikin varsin mahtavat lenkkimaastot eikä aamutuimaan siellä ollut ruuhkaa...

Ensimmäinen agilityrata oli Katariina Virkkalan käsialaa ja ainoat asiat mitä mielessäni pyöri olivat kepit ja kontaktit.

Rata profiili oli oikein kiva, ei mikään suora ykkösten rata vaan jopa ansa-esteitäkin oli tyrkyllä. 

Puomi oli heti toisena esteenä ja Häkä tuli ihan täysillä sinne. Mutta eipä sitten lopussa pysähtynyt kuten treeneissä vaan juoksi läpi, mutta jatkoin matkaa. Aalle se kiipesi ilman ongelmia ja samoin keinulle. Mutta keinu laskeutuikin ehkä hitaammin kuin oma treenikeinumme ja tämä tuli yllätyksenä meille molemmille ja Häkä lähti ehkä vähän liian aikaisin sieltä pois ja mietin,että siitä saattoi tulla virhe.

Sitten kepit... Häkä hakee kepit hyvin jos annan sen rauhassa suorittaa kuten nytkin, mutta sitten se tuli kesken kaiken pujottelusta pois. Äh. Hitto että mua harmitti.

Kuitenkin yhdellä korjauksella se onneksi jatkoi puhtaasti loppuun saakka ja maaliin tultiinkin vain yhdellä vitosella. Kiva! Sijoituimme lopulta toiseksi. 

Toinen agilityrata oli Vesa Sivosen myös kivan kinkkinen ykkösten rata. Tai ei se nyt niin kinkkinen ollut, mutta ei mikään suoraviivainen juoksurata kuitenkaan. Tykkäsin.

Noh... Viidentenä olleet kepit meni hyvin, mutta siitä seuraava hyppy oli vähän vinosti poispäin ja Häkä juoksi täysillä ohi ja ehti kiertämään seuraavankin hypyn takaa joten hylky. Höh!

Jatkoin rataa sillä ajatuksella, että nyt sitten kontaktit mennään kunnolla.

Keinun meinasi ohittaa, mutta tuli kuitenkin ja odotti melko hyvin sen laskeutumista. Paremminkin olisi voinut mennä.

Puomille samoin meinasi juosta ohi, mutta sain sen viime hetkellä oikeaan paikkaan mutta lopussa tuli läpi. Palautin useammankin kerran sen takaisin siihen alastulolle kun hylky oli jo alla.

Viimeinen rata oli taas Virkkalan hyppyrata ja se oli tosi kivan oloinen. Saisi kaahat kunnolla, mutta kuitenkin muutamassa kohdassa piti osata vähän jarrutella ja ohjata.

Kepeiltä taas hemmetin ärsyttävä virhe kun tuo taas tuli kesken kaiken pois. Videolta katsoin, niin ihan kun olsii koiralla askelmerkit menny vähän sekaisin ja sen takia stiplu. No, sen jälkeen sainkin vaan nautiskella ja kaahailla. Muurista putosi palikka ja samoin yksi rima vielä tuli alas mutta en niitä murehdi. 

Oli vaan niin siistiä kaahailla Häkän kanssa.

Kisapaikalla tunnelma oli hirmu kiva ja leppoisa ja etenkin se että sain tuntemattoman henkilön videokuvaamaan radat oli hienoa. Monesti ärsyttää kun olisi kiva saada videoitua radat mutta kaverit kieltäytyy kuka mistäkin syystä. Sen takai ei aina ole enää edes videokamera mukana jos gööttien kanssa kisaan. Mutta nyt olisi niin ihana saada Häkän radat videoitua...

Muutaman ihmisen kanssa juttelin ja hyvin oli kuulutuksista noteerattu, että kisaamassa oli varsin pitkältä tullut kisaajakin. Tuomarikin siitä mainitsi. Toivotti kovasti tervetulleeksi pitkänmatkalaisen... 

Tokihan sitä ihmeteltiin, että eikös lähempänä ole kisoja, mutta kun kerroin tulevasta Koli-viikostani niin sen jälkeen enää vain ihasteltiinkin Häkän ulkonäköä ja sen nopeutta. 

Kisojen jälkeen suuntasin kauppaan ja sitten takas Kolille. Eikä taas ihan kauhean kauaa tarvinut unta odotella...

Koli - päivä 1

Lauantai, 5.9.2015

Vihdissä kaatosade, kun piti pakata autoa ja lähteä. Mutta kun ei lähtö ollut niin minuutin päälle, niin odottelin tovin josko sade taukoaisi.

Mutta kun ei taukoa ollut näkyvissä ja mieli oli jo matkalla, niin ajoin auton oven eteen ja sateenvarjon kanssa pakkasin auton ja pääsin matkaan.

Edessä olisi reipas 500km ja suuntana Koli. Yksi säästetty kesälomaviikko.

Ensimmäinen stoppi oli Vierumäellä matkakeitaalla. Vähän koirat ja minä jaloittelemaan ja eväsleipä mukaan ja taas matkaan.

Toinen stoppi oli Juvan ABC:lla johon olin sopinut treffit erään gööttiuroksen kanssa. Tai oikeammin omistajan kanssa... Tarkoitus oli siis nähdä livenä yksi mahdollinen isäehdokas loppuvuodesta kaavailluille Tulikäpälille. 

Treffit kesti noin tunnin ja pidin kovasti näkemästäni. Toki yksi iso miinus uroksesta löytyi ja se oli taas väri... Tämäkin olisi sellainen punaruskea, kuten edellisten Tulikäpälien isäkin. Mutta muutoin tämä uros miellytti minua suuresti. Saas nähdä... Tämä ei kyllä ole ainut uros jota olen käynyt katsomassa. Mutta en vaan ole mitään päätöksiä vielä tehnyt. 

Juvalta matka jatkui aina varkauden ohi heinävedelle saakka ja mietiskelin, että pitäisi päästä kauppaan hakemaan aamukahvi ainekset... 

Matkaa oli vielä jäljellä reipas 100km ja vähän alkoi perhosia löytymään mahasta. 

Olisikohan paikka niin kiva mitä netistä luin ja olihan varaukseni varmasti kunnossa ja kuinkahan lähellä naapurit oikeasti ovat eli pystyykö koirat olemaan pihalla vapaana...

Tämmöisiä mietiskelin aikani kuluksi...

Pian alkoi käännökset viimeisille pikkuteille. Tai no, viimeiset 90km taisi olla pikkutietä... 😁 

Kolinportti tuli vastaan ensimmäisenä. Paikka jossa oli nesteen huoltoasema ja jotain muuta.

Sen jälkeen olisi vielä kymmenkunta kilsaa Kolin kylään ja siitä vielä 15km sinne mihin olin menossa. Hattusaareen.

Eksyä ei voinut vaikka tomtom navi olikin aivan hukassa. Mutta lähes suoraa tietä oli perille saakka ja viimeiset 13km ah niin ihanaa ja hyväkuntoista hiekkatietä...

Paikka josta olin vuokrannut mökin itselleni ja koirilleni oli Hattusaaren rantamajat. Paikkana Hattusaari.

Respa löytyi helposti ja sain avaimet ja ajo-ohjeet itse mökille. Noin 4km takaisinpäin.

Tie pieneni kunnon mökkitieksi loppua kohti ja olin aivan täpinöissäni. Löysin mökkini helposti ja kurvasin pihaan, ovi auki, koirat ulos ja kännykkä käteen.

Koirathan lähti riekkumaan villisti ympäri pihaa pitkän ajomatkan jäljiltä ja taisi nekin olla onnessaan paikasta.

Olin vaan niin mykistynyt ja haltioissani, että tuntui eräänlaiselta lottovoitolta päästä viikoksi järvenranta mökkiin. Minä ja koirat. Samantien napsimaan kuvia ja lähettämään niitä äidilleni, joka ehkä hiukan kateellisena niitä kommentoikin 😛

Kai mulla on melko köyhä elämä, kun tällainen usealle suomalaiselle ihan normaali kesämökkipaikka oli minulle nyt jotain todella ainutlaatuista ja niin kovin hienoa ja upeeta. No ihan sama, aion nauttia viikostani täysillä!