Jäämerelle

Inarista jatkettiin edelleen ylemmäksi. Kohti Utsjokea ja Nuorgamia. Vaikka vähän meinasi jo Inarissa mietityttää, että jatketaanko vielä vai käännytäänkö, mutta olisihan se ollut älytöntä luovuttaa noin läheltä jäämerta.
Inari-Utsjoki välillä on pelkkää erämaata. Toisaalta ei siten mitään nähtävää, mutta toisaalta kokoajan nähtävää. Kaupounkilaiselle kun nuo erämaan maisemat on vaan niin hienoja!
Utsjoella pysähdyttiin hetkeksi ja käytiin pikaseen nappaamassa kuvat tenojoestakin. Ja ei muutakun matka jatkui muutaman kymmenen kilsaa Nurogamiin.
Kun saatiin vaunut paikoilleen, niin virtaa oli sen verran, että päätettiin lähteä samantien yhdellä autolla norjan puolelle jäämeren rannalle.
Pysähdys toisen leirintäalueen kioskilla kannatti ja sieltä saimme hyvän vinkin mihin kannattaisi ajaa maisemia katsomaan. Eli suuntana Nesseby ja siellä kirkon piha, joka näkyisi hyvin jo pitkälle, joten eksymisen vaaraa ei olisi. Ja kyllä tämäkin "kiltti" setä oli oikeassa. Paikka oli oikein huikea ja näin päästiin sinne mitä oli yli puoli vuotta suunniteltu! Jäämerelle!

Kohti Inaria

Suunta oli edelleen yllöspäin Inaria kohti. Tämä olisi Rukan ja jäämeren lisäksi ainoat "varmat" jonne piti päästä. Ja syy siihen oli äitini 30-vuotta kestänyt omituinen haave päästä joskus käymään Inarissa.
Matkalla pysähdyttiin Saariselällä ihmettelemässä, että miksi sinne kaikki halajaa. Pieni kylähän sekin vaan on, mutta noh, ajettiin autolla huipulle ja äkkiäkös se selvisi miksi kukaan sinne haluaa.
Ne maisemat...! VAU!

Mutta tänne ei ollut tarkoitus jäädä joten matka jatkui Ivalon läpi suoraan Inariin saakka.
Oltiin ennakkoon päätetty mennä Inarin lomakylään ja tämäkin valinta osoittautui täyden kympin arvoiseksi.
Vastaanotto oli ystävällistä ja "kilttiä" kuten me asian aina ilmaisimme ja oltiinkin siellä kaikkiaan 3 yötä.
Vilkasta siellä oli ja iltaisin vaunuja/autoja saattoi olla kymmenkunta mutta aamupäivällä kaikki oli lähteneet jatkamaan matkaa. Kunnes koitti taas ilta...
Mitä sitten Inarissa voi nähdä ja kokea syyskuussa. No ei paljoakaan. Kuten ei missään muuallakaan. Se huomattiin jo varsin aikaisessa vaiheessa. Suosi kotimaan matkailua, mutta tee se heinä-elokuun aikana. Varsin ärsyttävää, kun moni paikka oli jo kiini. Vaikka selvästi ihmisiä oli liikkeellä reippaasti.
Mutta risteilylle sentään vielä ehdittiin. Siis Inarinjärven risteilylle. Joka ei nyt ihan jäätävän kovia hurraa-huutoja saanut, mutta tulipahan käytyä. Kävin myös koirien kanssa pätkän luontopolkua, joka oli omasta mielestäni liian hyvin tehty.

Rukan jälkeen ylöspäin

Rukalta ajeltiin ylemmäksi pohjoiseen ja yksi ehdoton suosikki oli nousu Pyhä Nattaselle, joka sijaitsee Sompion luonnonpuistossa noin 40km Saariselältä etelään.
Tuon kohteen olin bongannut keväällä telkkarista metsien kätkemä-ohjelmasta. Ja lisägooglailun jälkeen olin sitämieltä, että tuonne pitää päästä.
Ja kyllä muuten kannatti! Vaikka ns. isolta tieltä oli 15km aika huonoa hiekkatietä, niin "parkkipaikalta" ei ollut juuri mitään (kun valitsi lyhyemmän reitin) ja kiipeäminen huipulle mielestäni kohtuullisen helppoa. Sopii vähän heikkokuntoisemmallekin kun ei vaan pidä mitään kiirettä.
Mukaan kannattaa ottaa eväitä ja kamera. Näkymät on kertakaikkiaan niin upeat, että siellä huipulla viipyy mielellään pitkään. Varsinkin hyvällä säällä.
Ja löydettiin jo vähän maaruskaakin.

Asuntovaunut me ajettiin lähellä sijaitsevalle parkkipaikalle, sompionjärven rannalle. Tämänkin olin googlella etukäteen bongannut. Mieletön paikka ja oltais oltu siellä varmaan parikin yötä, mutta illalla saatiin seuraa... Saman paikan tiesi muutkin karavaanarit ja seuraan liittyi 3 asuntoautoa. No ei siinä vielä kaikki... He kertoivat että seuraavana päivänä tulisi vielä 9 lisää...! WTF!! Siinä kohtaa nousi kylmä hiki otsalle, kun eihän tuonne niin paljon mahtuisi. Ja päätettiinkin vaihtaa paikkaa... Mutta ehdottomasti paikka jota suosittelen! On laavupaikka, hirmu siisti puucee ja iso roska-astiakin. Luultavasti heinä-elokuussa myös jatkuvasti porukkaa vaikka kuinka ja paljon...