Toinen viikko

Nordkappin jälkeen maisemista tuli niin lällyjä ettei paljon ole ollut kertomista...

Jokatapauksessa suunnattiin kohti suomea. Ajettiin Karigasniemeen ja siinä oli heti rajan tuntumassa pieni camping-alue jonne meinattiin jäädä pariksi yöksi. 

Ensimmäinen ilta siinä vierähtikin kivasti mutta aamulla todettiin ettei siellä oikeastaan ole yhtään mitään joten jatketaan Inariin ja ollaankin siellä pari yötä.
Kaamasen kohdalla oli noin 30km tietyötä ja oli muuten hirvee... Köröteltiin 25-30km tuntivauhtia ja kokoajan sai jännittää ettei renkaat hajoa. Melkoista sepeliä...
Mutta ehjinä päästiin perille. Inarin lomakylään joka oli tuttu paikka viime vuodesta.
Ja kun vaunu oli paikallaan niin päätin lähteä koirien kanssa tallustelemaan uutuan polkua, reilu 6km joka viime vuonna jäi vaiheeseen.
Nyt pästiin koko kierros ja koirillakin mukavaa muutaman päivän jälkeen kun pääsivät vapaina metsään juoksemaan.

Parin Inaripäivän jälkeen ajettiin Sodankylään. Leirintäalue oli hieno ja mikä parasta, kylmäsen tehtaanmyymälä avoinna. Sinne siis...
Sain kassillisen ruokaa niin itselleni kuin koirille eikä mennyt kuin reilu 60€ :)
Mitään muuta mainittavaa ei tuolla ollu joten taas koukku kiinni ja matka jatkui. Rovaniemen suuntaan.

Juuri ennen kaupunkiin saapumista olikin joulupukin pajakylä ja ensin oli tarkoitus viedä vaunut parkkiin ja palata tänne mutta päätettiinkin taas lennosta vaihtaa suunnitelmaa ja pysähtyä vaunujen kanssa tsekkaamaan joulupukin tilukset.
Edellisestä vierailusta on jotain 30-vuotta ja paikka muuttunut ihan vaan pikkuisen.
Oikeastaan ei enää oltukaan varmoja että oltiinkohan sittenkään täällä koskaan oltu mutta jotain kuvia kyllä joulupukin konttorista löytyy.
No mutta, parkkialueen vieressä ensimmäisenä oli huskytarha ja alotettiin sieltä.
Isä olikin jo pitkään haaveillut pääsevänsä huskyja katsomaan mutta liekö uskonut että oikeasti pääsisi niitä rapsuttelemaankin.
Tarha-alue ei mikään järjin suuri ollu, olikohan siellä 84 koiraa. Yleenä 2-3 koiraa aina yhdessä aitauksessa.
Kaikkia koiria sai silitellä häkin verkkojen läpi ja lähes kaikki koirat myös tunkivat itsensä siihen aidalle hakemaan huomiota ja rapsutuksia.
Koirista kaikki taisi olla siperianhuskyja ja suurin osa venäjältä tuotuja.
Saatiin myös pieni opaskierros ja oli mielenkiintoista kuunnella kuinka jokainen koira on siellä yksilö, niiden tavat tiedetään ja niistä kyllä pidettiin hyvää huolta.
Opaskin vähän herkistyi kun kertoi yhden pitkäaikaisen koiran tulleen eläkeikään ja kuinka sille oli uusi koti tiedossa jonne se olisi seuraavana päivänä lähdössä.
Tästä ammattkäytöstä koirat poistuvat noin 10-vuotiaina mutta pääsevät sitten rennompiin eläkekoteihin kuitenkin vielä jatkamaan juoksemista.
Olipa muuten kiva paikka!

No sitten itse joulupukinkylään. Ensin suunnattiin kauppataloon jossa oli lukuisia lahjatavarakauppoja. Jos et sieltä löytänyt mitään ostettavaa niin et sitten mistään.
Tarttuihan sieltä toki jotakin matkaan...
Sitten mentiin joulupukin pajaan. Ulospäin joutu jopa arvuuttelemaan että tuoko se on mutta sinne vaan sisälle.
Toisesta ovesta sitten avautuikin mahtava satumainen luola. Pikkuisen alkoi jännittämään :)
Reitti kulki sokkeloisesti ja ilmassa oli joulun tuntua.
Pian saavuttiin portille jossa tonttu olikin vastassa ja kysyi haluisimmeko tavata joulupukin. No hetki mietittiin mutta päätettiin mennä.
Ja siitä eteenpäin homma olikin kaupallista hössötystä! Huone oli rakennettu ihan kivan näköiseksi ja keskellä istui joulupukki ja studiovalot kirkkaina.
Omaa kameraahan siellä ei saanut käyttää vaan tontut ottivat muutaman kuvan ja lähtiessä sitten kysyttiin että ostatteko. Pidettiin ensin hintaa vähän korkeana mutta kun kuvaruudulta nähtiin oikein hyvä kuva niin pitihän se muistoksi ostaa. A4 kokonen valokuva hienoissa kartonkikehyksissä 30€.

Aikaa saatiin lopulta kulumaan 3,5tuntia ja oltinkin jo ihan poikki.
Joten ei muutakun vaunut liikkeelle ja camping-alueelle.

Kuvia en jostain syystä nyt saa liitettyä :(

Lauantai, Nordkapp

Altan leirintäalueella ei sitten ollutkaan niin kivaa ettäkö siellä olisi kolme yötä jaksanut olla, joten ei muutakun kamat kasaan ja taas tienpäälle.
Suunta kohti Nordkappia!
Matkalla maisemat olivat kaikkea mitä vaan Norjassa voi kuvitella. Upeita vuoristoja, merenrantaa, aakeetalaakeeta silmän kantamattomiin ym ym.

Puolentoista tunnin ajamisen jälkeen käännyttiin viimein sille tielle, joka veisi meidät Nordkappiin saakka. Matkaa oli jäljellä noin 120km.

Huikeita maisemia mutta samalla todella pitkäveteistä ja raskasta ajamista. Tie mutkitteli ja oli paikoin todella kapea, eli vähän piti jännittää kokoajan.

Tiesin, että meitä odotti noin 6km:n mittainen tunneli ja se jo itsessään vähän jänskätti. Kuten nuo tosi pitkät tunnelit yleensäkin.
Mutta kukaan ei ollut kertonut, että ensin laskeudutaan noin 3km jyrkkää mäkeä alas, kunnes se sama 3km noustaan samanlaista jyrkkää mäkeä ylös! Asteita mäessä taisi olla 9%.
Ihan vaan pikkusen hirvitti nouseminen kun autossa vauhti alkoi hidastumaan siinä parin kilometrin kohdalla. Matka eteni tuskaisen hitaasti ja hiki alkoi nousta otsalle. Mitä hemmettiä jos ei auto jaksakkaan vetää vaunua koko mäkeä ylös saakka! Mitä helvettiä mä teen! No, en keksinyt siihen ratkaisua ja vähän meinasi alkaa jo oksettamaankin.
Loput sadat metrit kakkosvaihteella ja kaasu pohjassa ja ei kyllä ihan kamalan paljoa enempää olisi kestänyt auto eikä kuski.
Ja sitten seuraavat hikikarpalot, kun en enää nähnyt peileistä vanhempiani! Mihin hemmettiin ne oli jääny! SantaFe;n luulisi olevan tehokas peli mutta toisaalta on niillä paljon isompi ja painavampi vaunukin kuin mulla.
Odottelin tovin ja vihdoin ne pääsi tunnelista ulos ja matka saattoi jatkua.
Tästä pätkästä ei tosiaan ole kuvia...
Mutta ihan vaan tiedoksi jos joku muu meinaa lähteä asuntovaunulla tänne, niin en todellakaan suosittele! Kannattaa todellakin jättää johonkin matkan varrelle vaunu parkkiin ja jatkaa pelkällä autolla loppuun saakka.
Karavaaniryhmissä oli moni sanonut, että perille vaan ja siellä on hyvää parkkitilaa. Joo, mutta ehkä asuntoautolla asia onkin vähän eri asia...

No, vihdoin päästiin Nordkapp Camping-alueelle josta olisi vielä itse pääkallopaikalle 25km.
Hetki hengähdettiin ja päätettiin lähteä kuitenkin vielä saman illan aikana kohteeseen, koska seuraavalle päivälle olisi luvassa sateita. Nythän paistoi aurinko.

Matka itse tien päähän olikin taas hurja ja huikea. Mäkiä noustiin ja noustiin melkein koko ajan.

Lopulta saavuttiin alueelle ja ensimäsenä rahat pois. 3:lta ihmiseltä reilu 80€ kiitos!
Bussit toivat jatkuvasti lisää porukkaa paikalle mutta kyllähän sinne mahtui kun keli oli siinä vaiheessa hyvä, tuuleton ja lämmin.
Niinpä saatiin huikeita kuvia kivasti.

Vähän häiritsi kun porukkaa tosiaan oli ihan hemmetisti. Ei saatu yhtään kuvaa missä ei joku valopää seisoisi taustalla.
Sitten koirat autoon ja itse mentiin sisätiloihin shoppailemaan ja katsomaan erinäisiä näyttelyjuttuja.

Kun tultiin takaisin aulaan, niin huomattiin, että olipas muuten ulkona keli muuttunut aika rajusti!
Erittäin sankka sumu oli peittänyt koko alueen! Nyt olisi saanut hyviä kuvia ilman häiritseviä turisteja :)

Tämä kelin muutos tapahtui noin tunnissa!
No, sitä sitten jänskättiin kun piti tehdä lähtöä vaunuille. 25km ja eihän tuolla nähnyt kuin muutaman metrin eteensä... Pakko se kuitenkin oli lähteä matkaan ja toivoa ettei porot hypi alle tai bussi aja yli tms.

Välillä onneksi tuli selkeämpiäkin kohtia. Mutta olihan melkoisen jännittävää!
No, nyt ollaan sitten tätäkin kokemusta rikkaampia! Tämän pohjoisemmaksi ei enää autolla pääse!

Torstai ja perjantai, Norjassa

Torstaina puolilta päivin pakattiin karavaanit ja lähdettiin Kilpisjärveltä jatkamaan matkaa Norjan puolelle. Ihan sata varmoja emme siinä vaiheessa olleet seuraavan yön paikasta. Katsottaisiin minne saakka jaksaisimme ajaa.
Maisemathan muuttui samantien kun raja ylitettiin ja henkeä salpaavan kaunista oli ihan koko ajan Kilpparilta Skibotniin. Vähän alle 50km.
Henkeä haukkoen ajelin edellä ja harmittelin kun piti keskittyä välillä siihen ajamiseenkin kun ne maisemat vaan oli ihan julmetun upeita!
Canoni vierellä joutui hetken matkaa olemaan tyhjänpanttina kun en vaan pystynyt räpsimään ihastukseltani kuvia.
Pari hassua kuitenkin.

Kylä olikin älyttömän pieni eikä sieltä oikein mitään järkevää taukopaikkaa löytynyt joten matka sai jatkua.
Reitti jatkuisi suurimmaksi osaksi jäämeren rantaa pitkin ja voi taivas että oli hienoa!

Jossain vaiheessa tuli ensimmäiset tunnelit ja hiukan jänskätti.

Matka jatkui hissukseen, ehkä noin 70km/h oli lopulta keskinopeus.
Pikkuisen harmitti kun erinomaisia levähdyspaikkoja oli alkumatkasta vähän väliä, mutta sitten kun niitä taukoja alkoi kaivata, ei sopivia kahdelle yhdistelmälle tuntunut olevan ollenkaan. Ja niinpä välillä piti ajaa vähän liian pitkiä pätkiä yhdellä kertaa.
Ennen Kåfjordia oli melkoinen kierros poukaman kautta ja se oli kyllä upea mutta samalla erittäin raskasta koska tosiaan taukoa teki mieli.
Etenkin parin tunnelin jälkeen olisi mieluusti kuvannut näitä upeita vesiputouksia ihan kaikessa rauhassa. Nyt kuvat piti napata vauhdissa.

Noita putouksiahan siellä riittikin enemmän kuin tarpeeksi ja tosiaan monta kertaa harmittelin etten pystynyt napsimaan niistä kuvia kun piti ajaa samalla.

Välillä tie kulki kivasti meren tasalla mutta välillä noustiin piiiiitkää mäkeä hissukseen ylös ja toki sitten myös alas...

Ja sitten näkyi myös lohialtaitakin. Olipa melkosia!

Jossain vaiheessa päätettiin että jatketaan ajamista aina Altaan saakka. Kilometrejä olisi Kilpisjärveltä reilut 300 mutta ajallisesti meni ehkä lähemmäksi 6 tuntia. Ellei enempikin. En niin tarkkaan katsonut kelloa.
Oli pohdittu että voisimme yöpyä jollain p-paikallakin mutta ne kaikki oli oikeastaan erittäin tuulisia paikkoja aivan tien varrella ja siksi päätimme jatkaa Altaan leirintäalueelle.

Lähes viimeinen tunneli ennen kaupunkia olikin tosi pitkä ja mahtava. Kaukaa jo näki, että nyt mennään muuten todellakin ison ja jylhän vuoren läpi! Kääk!

Siitäkin selvittiin ja perillä odotti suomalaisen pariskunnan ylläpitämä Alta River Camping-leirintäalue. Oltiin muuten aikas poikki... Mutta kylläpäs ollaan taas kaukana kotoota...

No... Perjantaina herättiin hyvien yöunien jälkeen ja uutta virtaa vaikka muille jakaa. No ei nyt sentään mutta lähdettiin tutkimaan pientä kyläpahasta.
Ensimmäisenä Altan museolle jossa myös jollaintapaa erityisen kuuluisia kalliomaalauksia.
Olen ihan varma että nuo on vaan rakennettu turisteja varten eikä noilla ole mitään tekemistä 5000-vuotta sitten olleen ajan kanssa. Uskokoot ken haluaa, minä en.

Kylässä tai kaupungissa ei riittänytkään nähtävää kuin tunniksi ja palattiin aika nopeasti takas vaunuille.
Äiti alkoi väsäämään kaalilaatikkoa ja minä lähdin koirien kanssa Alta-joen varrelle kiviä keräämään.
Kanjoni houkutteli kovasti, mutta kun kysyin sinne sopivaa reittiä, niin päätin, että jääkööt toiseen kertaan. Vähän turhan pitkä matka tässä kohtaa...
Mutta menihän se päivä näinkin...