Tulikäpälän blogi

Tulikäpälän blogi

Sivut

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kisamatka Tallinnaan

Lauantaina lähdimme Emmiinan ja Yodin kanssa Tallinnaan kisaamaan. Tarjolla oli 2 agirataa ja 2 hyppyrataa. Sain myös Saaran mukaani. Tavoitteena tietysti sertit niin Häkälle kuin Saarallekkin.

Kisoihin on helppo ilmoittautua ja ilmomaksut hiukan edullisempia kuin suomessa. Eikä tuo laivamatkakaan mikään kallis ole. Ja kun aamulaivalla menee ja iltalaivalla kotiin, niin ei tarvitse hotellistakaan maksaa. Meillä reissu maksoi auto+2hlö yhteensä 99€. Siis meno-paluu. Ei paha. Startit 9€/kpl

Kisapaikka oli Tako-halli ihan tallinnan kupeessa. Satamasta alle puoli tuntia.


Sisäkuva hallista, kyllä kelpaa kisata. Myös suomalaisen kermaperseen ;) (enkä nyt tarkoita itseäni :D )
Tuomarina meillä koko päivän oli Anne Tammiksalu. Eka rata oli agilityrata, reunalta katsottuna tosi haasteellinen mutta tutustumisessa tuntuikin kohtuullisen kivalta. Saaralla aloitin ja sainkin heti hyvän nollan tehtyä. Jes! Häkällä sitten en onnistunutkaan. Se oli saanut aalta vitosen jota en huomannut mutta keppikulma oli sille haasteellinen vaikka juuri tuollaista olen treenannut viimeaikoina paljon. Pöh. Eli tuloksena kymppi.
Sitten jännitettiin Saaran sijoitusta, sillä vain voittaja voisi saada sertin. Ja eikös siinä sitten käynyt niin, että Saaran sijoitus oli "vasta" toinen :) Ei sertiä.



Seuraava rata oli myös agirata. Ei mikään mahdoton. Saaralla taas ensin ja perkele, heti alussa keinulta ohi ja siitä siis kielto. Voi hitto että ärsytti.
Häkällä ihan hyvää rataa aika pitkälle, mutta sitten huolimaton lähetys putkeen jonka suuaukko oli koiralta täysin piilossa, joten Häkä päätti juosta vaan kovaa ohi. Siitä siis kielto. Ja taas harmitti :(



No, kolmas rata oli hyppyrata. Ja vitsit miten vauhdikkaalta se näytti. Nyt saisi todellakin vaan luukuttaa kovaa. Ja mitäs silloin käy... Ohjaus tuppaa olemaan huolimatonta... ;)
Jessus miten typerät putkikiellot... Bonuksena Häkä kompuroi yhdellä hypyllä ja keskeytin.



Viimeinen hyppyrata oli myös kohtuullisen helppo mutta ohjaajalla oli jo fiilis maassa. Saaralle erittäin typerä kielto, kun taas huolimatonta ohjausta.
Häkä... No, voi vaan sanoa, että hyvin irtosi... :) Väärälle esteelle...
Eli 8 rataa ja vain 1 nolla, sijoituksella 2. Ei sertejä kummallekkaan koiralle. Eikä myöskään reissukaveri Yodille. Heille sentään 2 nollaa sijoilla 2 ja 3 :)



Että semmonen reissu... Ei muutakun uudestaan vaan... Jos ei noita Ruutin pentuja tosiaan tule, niin toukokuun lopussa sitten ehkä taas mennään kokeilemaan :)

perjantai 20. huhtikuuta 2018

huhtikuuta

Viime viikonloppuna kisasin Häkän kanssa lägin hallilla 3 rataa. Hyppyradalla aloitettiin ja siinä tuomarina Salme Mujunen.Vauhtia riitti, kuten Salmen radoilla yleensäkin.

Pientä päänvaivaa aiheutti 6-10 väli. Tutustuin vasemmalta puolen ajatuksena tehdä takaaleikkaus vasta hypyn 9 jälkeen, (oikeasti tuo hyppy 9 oli enemmän linjassa putken kanssa). Matka olisi kuitenkin pitkä ja tuottaisi kiirettä myös jatkossa ehtiä valssiin 12 hypyn jälkeen.
Moni muu aikoi ottaa tuon saman niin, että lähetti koiran 6 hypylle ja persjätölle 7-8 väliin. No tutustuin siihenkin variaatioon, mutta se tuntui hankalalta kun ajattelin, että oma kääntyminen vie Häkää 6 hypyltä pitkäksi ja saattaisi tulla jopa sen seiskan ohi (piirroksesta katsoen oikealta).
Muutoinhan tuo oli vaan sitä, että juokse niin kovaa kuin jaloista lähtee ja varo tallomasta koiraa :)



No, ajatus sitten lähtiessä oli, että otan kuitenkin persjätöllä 7-8 välin. Mutta kun olin 5-6 hypyillä, tajusin sillä sekunnilla, etten lähtenyt tarpeeksi räväkästi liikkeelle, joten vaihdoin suunnitelman ja tein sen ysin takaaleikaten. Ehdin hyvin 12 hypylle ja loppusuoralla vielä varmistin vikan hypyn niin, että teen putken jälkeen takaaleikkauksen ettei Häkä käänny juuri ennen viimeistä hyppyä katsomaan, että tulenko minä vielä perässä :)
Tässä video. Noin sekunnin hävittiin voittajalle, eli sijoitus 2. Hyvä Häkä <3

Sitten vaihtui tuomariksi Arto Laitinen ja hänellä 2 agirataa.
Ensimmäinen oli tällainen:
Päätin ottaa alun niin, että kakkonen takaakiertona, 2-3 väliin "japski" ja siitä valssilla putkeen. Toimi ihan jäätävän hyvin omasta mielestäni.
Kepeille meinasin taas tunkea liian lähelle, mutta Häkä paikkaili hölmöyttäni ja löysi oikean reitin. Kepeillä oli syytä "varmistaa" myös lopun pujottelu ja tosi moni koira lopettikin ne kesken kun ohjaaja kiirehti jo eteenpäin. Mutta osasin varmistaa ja päätin 8-9 hypyille tehdä taas "japskin" ja toimi jälleen ihan sairaan hienosti.
Aalta pituudelle meinasin kokoajan persjättöä mutta päädyin lopulta kuitenkin valssiin. Olisi pitänyt olla pari metriä paremmin edellä, niin se ehkä olisi toiminut. Epäilen, että Häkä olisi kuitenkin sujahtanut putkeen, joten vaihdoin lennosta suunnitelman ja tein valssin.
No siitä oma liikkeelle lähtö on hidasta vaikka se ei videolla ehkä näykkään, mutta Häkä jo kokeneena osasi onneksi mennä eteenpäin .
Keinu oli superhyvä ja samoin kaikki siitä loppuun saakka. Huikean hyvä rata palkittiin voitolla :) ja melko ylivoimaisella, yli 3 sekuntia eroa kakkoseen. Huh! Olipa pitkästä aikaa sellainen "lähes täydellinen" rata :) Hyvä me <3
Ja tässä video:

Päivän viimeinen rata oli sitten vähän enepi kinkkinen. Tai no, ei siinä ollut kuin 2 kinkkistä kohtaa. Pujottelun alku ja loppu :)
Pyörittelin kahta vaihtoehtoa. Joko niin, että otan hypyn 5 oikealta puolen ja sitten persjättö keppien lopussa. Tässä alku tuntui varmalta, loppu epävarmalta.
Toinen vaihtoehto olisi niin, että ottaisin hypyn 5 vasemmalta (ja poispäinkäännöllä kepeille) ja kiertäisin itse keppien ja puomin väliin. Tässä alku tuntui epävarmalta, mutta loppu olisi helppo.
Näitä sitten pyörittelin ja jos tuo 20 hyppy ei olisi ollut ihan noin lähellä pujettelun alkua, niin olisin sen jälkimmäisen vaihtoehdon ottanut. Mutta nyt jänistin. Ja vituiks meni silti :)
Koska keppien lopussakaan ei tilaa liiemmälti ollut, niin persjättö piti tehdä aivan siinä keppien päässä ja Häkähän tuli liian aikaisin pois. Otin alusta uudestaan ja sama toistui. Nostin Häkän syliin ja käveltiin ulos => treenataan kotona...
No heti maanantaina treenattiinkin kakkosvaihtoehtoa ja pieleen meni monta kertaa :)
Pilkottiin pienempiin pätkiin ja saatiin onnistumaan. Samoin persjättö...
Mutta ei siis onnistunut vielä kisoissa...
Tästä ei videota tullut.

Mitää muuta, ei ihmeempiä. Vaikka paljon kerron vain Häkästä, niin myös Liekki, Kipinä ja NOx on menossa mukana. Ja kaikki voi hyvin.
Nyt peukkuja maanantai-iltaan... silloin käydään ultraamassa Ruuti. Josko saataisiin kesäksi lisää Tulikäpäliä <3